Ulkoministeri Alexander Stubb tuomitsee iskun Setan toimistoa vastaan. Iskussa rikottiin muun muassa Setan Helsingin toimiston ikkunoita.
Stubb kirjoittaa blogissaan, että tuhotyöt ja "viime viikon kaasuisku nostattavat karvat pystyyn".
"Tällaista vihaa ei soisi Suomessa enää nykypäivänä esiintyvän. Nämä ja vastaavat teot ovat ehdottoman tuomittavia, oli sitten kyse rasismista tai – niin kuin tässä tapauksessa – viharikoksista seksuaalivähemmistöjä kohtaan", ulkoministeri kirjoittaa.
Stubb toimi viime viikolla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-tapahtuman suojelijana. Stubb kirjoittaa, että hän lähti tehtävään, sillä ihmisoikeuksien levittäminen kuuluu ulkoministerin tehtäviin maailmalla.
"HLBT-ihmisillä tulee olla ihan samat oikeudet kuin perusheteroillakin. Ihmisiä täällä kaikki ollaan.
HLBT on kansainvälisesti käytetty lyhenne, jolla viitataan homoihin, lesboihin, biseksuaaleihin ja transihmisiin.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö ja Vasemmiston sateenkaarirakastajien toimintaryhmän Vasaran puheenjohtaja Minna Minkkinen vaativat pikaisia vastatoimia seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan vihaan. Iskut kertovat heidän mukaansa vihasta ja homofobiasta.
Julkisuudessa on tuomittu niin lauantaina tehty kaasuisku Pride-kulkueeseen kuin ilkivalta Helsingin Setan toimistolla.
Helsingin seudun Setan eli Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n toimiston ikkunoita rikottiin myöhään torstaina. Toimiston oveen oli lisäksi töhritty hakaristi.
Poliisi ei osaa sanoa, onko teolla yhteyttä Helsingin Pride-kulkueeseen tehtyyn kaasuiskuun.
Seksuaalista tasavertaisuuisuutta ajamaan pyrkivän Setan toimiston ikkunoita rikottiin eilen illalla kymmenen jälkeen Helsingin Suvilahdessa Kaasutehtaankadulla.
Suurin osa toimiton ikkunaruuduista oli rikottu ja toimiston toiseen oveen oli piirretty hakaristi.