Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Suvilahden palkittu graffitiaita.|

Helsingin kulttuuriteko 2009 -palkinto on myönnetty Suvilahden graffitiaidalle. Ensimmäistä kertaa jaetun palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Tunnustuksen saajan valitsi Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta kaupunkilaisten syksyllä 2009 lähettämien ehdotusten pohjalta.

"Suvilahden graffitiaita on Helsingissä aidosti uusi, monimuotoista kaupunkikulttuuria tukeva hanke", toteaa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Johanna Sumuvuori .

"Suuri yleisösuosio ja aidan runsas käyttö kertovat, että laillisille graffitimaalauspaikoille on ollut suuri tarve".

Suvilahden graffitiaita oli myös kulttuuritekoa ehdottaneen yleisön suosikki: sitä ehdotettiin 120 kertaa. Kaupunkilaisilta tuli yhteensä 460 ehdotusta palkinnon saajaksi.

Palkintoa sai ehdottaa Helsingissä vuoden 2009 aikana tehdylle kulttuuriteolle, joka on saanut näkemään asiat uudella tavalla, muuttanut tai haastanut olemassa olevaa tilaa tai toimintatapaa.

Kunniamaininnan saivat Musiikkiteatteri Kapsäkin uuden tilan perustaminen Vallilaan, nuorisokulttuuria esiin nostava Oy Basso Media Ltd. sekä OpenHouseHelsinki -tapahtuma, joka avasi kaupunkilaisille yleisöltä tavallisesti suljettuja paikkoja.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme