Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Fri, 17 Apr 2009 04:50:52 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Esa Karlsson odotteli torstaina puolilta päivin asiakkaita lentoasemalla.|

Taantuma on iskenyt taksien asiakasmääriin. Keikat esimerkiksi Helsinki–Vantaan lentoasemalta ovat vähentyneet viime syksystä 15–20 prosenttia.

"Autoja on paljon ja keikkoja vähän", sanoo lentoasemalla asiakkaita odottava taksikuljettaja Esa Karlsson .

Hän kuluttaa torstaina puolenpäivän aikaansa lukemalla päivän vanhaa iltapäivälehteä.

”Saa pitkää päivää tehdä.”

Vantaan Taksi Oy:n toimitusjohtajan Esa Niinivaaran mukaan lentokenttäkyydit merkitsevät yhtiölle yli 50 prosenttia liikevaihdosta.

"Kysynnän väheneminen merkitsee meille todella suurta lovea", Niinivaara toteaa.

Myös Helsingissä taksilla ajaminen on vähentynyt.

"Taantuman ja laman ennusmerkit näkyvät aina ensimmäisenä taksien käytössä. Helsingissä ajot ovat vähentyneet viime syksystä kahdeksan prosenttia", kertoo Helsingin taksiautoilijoiden puheenjohtaja Harri Savunen .

"Olemme tähän asti painiskelleet työvoimapulan kanssa, mutta nyt kaikki taksikurssit ovat täynnä."

Etenkin moni isännille työtä tekevä kuljettaja valittaa ansioiden pudonneen kipurajalle. Hiljaisena aikana yhden työvuoron saldona saattaa olla vain muutama lyhyt keikka.

Savusen mukaan tilanne ei näytä kuitenkaan niin pahalta kuin 1990-luvun alun laman aikana, jolloin ajojen määrä väheni 35–40 prosenttia. Silloin moni taksiautoilija teki konkurssin.

"Bilettäjillä ja viikonvaihteen asiakkailla tuntuu olevan saman verran rahaa taksiin kuin aikaisemminkin. Arki-illat ovat kuitenkin hiljentyneet, ja firmat ovat vähentäneet tuntuvasti ajoja. Ja kun aiemmin aamulla oli lentoasemalle 4–5 keikkaa, niin nyt niitä on korkeintaan kaksi."

Lentoasemalla taksijonon perään ajaa Faraj Quadri. Hän tulee juttelemaan Esa Karlssonin kanssa. Quadrin mielestä vantaalaiskuljettajan kannattaa yhä tulla lentokentälle.

Karlssonin mielestä kyytejä hakiessa voisi kierrellä katuja, mutta paras on jäädä yhteen paikkaan. Lentoasemalla parhaita aikoja ovat aamuruuhkat ja myöhäiset tunnit.

Jutellessa aika kuluu. Quadrilla on autossaan taukohetkiä varten myös televisio.

Taukoja on nykyään paljon.

  • Matti Huhta
  • Markku Karumo

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme