Oulunkylän liikenneympyrään ilmestyi vappuaattona kolmemetrinen kutsumaton vieras. Sisustusarkkitehti Vertti Kivi päätti ympäristötaidetiiminsä kanssa tehdä teräksisen anarkiataideteoksen ja pultata sen kiinni – anarkistihenkisesti ilman lupaa.
Vappuaaton iltana toteutetulla tempauksellaan taideporukka halusi herätellä nukkuvaa yhteiskuntaa, kaunistaa asuttua ympäristöä ja nostaa taiteen merkitystä. Kyseessä ei ollut vappujäynä.
"Kaupunki rakentaa paljon, mutta ei saa aikaiseksi ihmisiä viihdyttäviä elementtejä. Asioista aina puhutaan, mutta niitä ei saada tehtyä. Halusimme ravistella tätä jäykkää järjestelmää", Kivi perustelee pystytyksen tarkoitusta.
Virkavaltakaan ei pelottanut tätä intohimoisesti ympäristötaiteeseen panostavaa porukkaa. He halusivat testata, miten viranomaiset reagoivat yllätystaiteeseen.
"Putkareissu olisi ollut paras vaihtoehto, koska se kertoo jotain tästä yhteiskunnasta", Kivi naurahtaa. Näin ei kuitenkaan käynyt – ainakaan vielä.
Kivi lupaa, että jos Oulunkylän teräksinen liikenneympyrän vartija saa pikaisen häädön, ilmestyy seuraava teos heti toiseen paikkaan. Hän toivoo, että teos saisi pysyä paikoillaan ainakin kesään asti.
Terästaideteos painaa noin sata kiloa, ja sitä oli pystyttämässä torstai-iltana parikymmentä ihmistä. Pystytystä harjoiteltiin jo etukäteen, joten h-hetkellä ei sattunut yllättäviä kommelluksia.
Vertti Kivi vinkkaa, että seuraavia uusia yllätystaideteoksia ilmestyy kuukausittain jonnekin näkyvälle paikalle Helsingissä. Tarkat ajankohdat ja paikat saavat jäädä nekin yllätyksiksi.