Vuonna 1952 syntynyt mies kuoli jäätyään auton alle Helsingissä sunnuntain vastaisena yönä.
Mies ilmeisesti horjahti tielle Läntisellä Brahenkadulla ja jäi ohiajaneen taksin alle.
Poliisin mukaan tapahtumalla oli kolme silminnäkijää. Yksi sivullisista yritti tuloksetta pysäyttää taksin huitomalla.
Varattuna olleen taksin kuljettaja tiettävästi luuli, että tämä vain haluaa kyydin ja jatkoi matkaansa.
Taksinkuljettaja palasi paikalle, kun poliisi ilmoitti onnettomuudesta taksikeskuksen kautta.
Kuljettaja kertoi muistavansa, että hän ajoi töyssyn päältä. Hän ei kertomansa mukaan ollut nähnyt tiellä mitään erityistä.
Kyydissä olleen asiakkaan havainnot tukevat poliisin mukaan kuljettajan kertomusta.
"Näyttää siltä, että tässä on ollut tällainen ikävä sattumus kyseessä", päivystävä komisario Kirsi Ahava Helsingin poliisista sanoo.
Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Taksinkuljettajan veressä ei ollut alkoholia.
Helsingin poliisi kaipaa tapahtumasta lisää havaintoja. Niistä voi ilmoittaa numeroon 09-189 4002.