Kansanedustaja Jan Vapaavuori (kok.) tarvitsi taksikyytiä eduskuntaan maanantaiaamuna vierailtuaan MTV3:n aamutelevisiossa Länsi-Pasilassa. Hän joutui odottelemaan kyytiä 40 minuuttia.
Vielä enemmän kansanedustajaa hämmensi, että kuljettaja tarvitsi navigaattoria molempiin suuntiin.
Vapaavuori kirjoittaa tapahtumasta blogissaan. Hän huomauttaa, että kuljettaja ei ollut maahanmuuttaja.
Vapaavuoren mielestä Eduskuntatalon tietäminen pitäisi kuulua helsinkiläisen taksinkuljettajan yleissivistykseen.
- Ei yleissivistystä voi kompuutterille ulkoistaa! Vapaavuori kauhisteli blogissaan.
Hän uskoo, että jos osa kuljettajista lyö automaattisesti kaikki osoitteet navigaattoriin, ei niitä siten opikaan.
Helsingin Taksi-Data Oy:n taksitarkastaja Jukka Korvola sanoo olevansa täysin samaa mieltä.
- Surkea tilanne, Korvola summaa.
- Eduskuntatalo on valtakunnallisesti keskeinen rakennus. Ilman muuta taksinkuljettajan pitäisi osata sinne, hän sanoo.
Korvola kertoo, että esimerkiksi Helsingin Taksiautoilijat ry:n Taksiopiston antamaa koulutusta tehostetaan koko ajan.
- Paikallistuntemus ei ole siellä suositus vaan vaatimus. Sieltä jos mies lähtee, eikä tiedä missä Eduskuntatalo sijaitsee, ei ole kyllä päässyt kuljettajakokeen paikallistuntemuksesta läpikään, hän uskoo.
- Äsken tuli eteen myös tapaus, että kuljettaja ei osannut asema-aukiolta Linnanmäen Peacockiin. Olen varma, ettei kyseessä ollut Helsingin Taksiautoilijoiden kurssin käymä ihminen.
Korvolan mukaan keinoja on lähinnä vain yksi.
- Jos kuljettaja on tällaisissa piittaamaton, voimme tehdä sen, ettemme välitä hänelle tilauksia.
Näin ei ole Korvolan mukaan vielä koskaan tehty.
- Jossain vaiheessa pitäisi miettiä, onko tällaisen kaverin ammattiajolupa aiheellinen. Se on poliisin myöntämä lupa. Trafille myös terveisiä, että kokeen pitää olla riittävän vaikea.
Korvolalle taksikuljettajien omat navigaattorit ovat jo kuin ”rasittava ihottuma”. Hän kieltäisi ne, jos voisi.
- Kuljettajien navigaattoreissa karttapäivitykset ovat sitä ja tätä. Apulaitteesta on tullut päälaite. Meillä on kuitenkin olemassa taksivarusteena taksinvälitysjärjestelmässä kartta, jota päivitetään koko ajan, Korvola sanoo.
Taksinkuljettajia ei kuitenkaan voi kieltää käyttämästä lain sallimaa omaa laitetta.
Taksiyrittäjiä on Helsingissä noin 1 200 ja taksinkuljettajia noin 4 000.
- Määränä puhumme varmasti kahden käden sormista, jotka eivät tiedä Eduskuntatalon sijaintia. Luojan kiitos! Korvola huokaisee.
Hänen mukaansa Helsingin Taksiautoilijat ry edellyttää taksinkuljettajan osaavan Helsingissä ainakin suurlähetystöjen, sairaaloiden, julkisten rakennusten, museoiden ja tunnetuimpien ravintoloiden osoitteet.