Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin diakonissalaitoksen tiloihin majoitetut romaniperheet ovat lähteneet kohti kotimaataan. Viidelle romaniperheelle annettiin tilapäismajoitus viime joulukuussa kovien pakkasten vuoksi. Kaikki ovat nyt poistuneet Suomesta.

"Se oli sillä tavalla yllätys, että vaikka periaatteessa takaraja (tilapäismajoitukselle) oli tämän kuun loppu, Helsingin kaupunginvaltuusto oli linjannut ettei ketään heitetä ulos", sanoi Helsingin diakonissalaitoksen palvelualajohtaja Pekka Tuomola .

"Kävimme perheiden kanssa keskusteluja Romaniaan paluusta, ja perheistä kolme on ollut hyvinkin myötämielisiä palaamisen suhteen. Mutta että kaikki lähtevät, se oli yllätys."

Tuomolan mukaan lähtemiseen saattoi vaikuttaa se, että sosiaalivirasto myönsi kahdelle perheelle matka-avustusta lentolippuja varten.

Kolme muuta perhettä aikoo ajaa Romaniaan Tallinnan kautta autolla.

Romanien lähdöstä kertoi perjantaina ensimmäisenä Yle.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme