Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin huumepoliisijupakan vankeusrangaistuksia ennakoineet virkarikosepäilyt kuihtuivat valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyteharkinnassa sakkorangaistusvaatimuksiksi.

Helsingin poliisikomentajan Jukka Riikosen mukaan syytteen saaneet poliisit voivat jatkaa viroissaan.

Valtionsyyttäjä Ilman julkisti maanantaina viittä poliisia koskevat syytteet, joiden nimikkeenä on virkavelvollisuuden rikkominen.

”Maksimituomiona vaadimme sakkorangaistusta. Eivät nämä niin dramaattisia asioita ole, ne ovat sakolla sovitettavissa”, valtionsyytäjä Illman sanoo.

Syytteen saavat Helsingin poliisin huumerikosyksikön päällikkö Jari Aarnio , hänen kolme alaistaan ja keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala .

Alun perin miehiä epäiltiin törkeästä virkarikoksesta, johon olisi liittynyt muun muassa vinkkimiesten suojeleminen.

”Ei näissä syytteissä väitetä sellaista. Se oli esitutkinnan teema, mutta lopullisissa syytteissä ei ole siitä kysymys”, Illman sanoo.

Syytteet juontavat vuoden 2001 tapahtumiin. Tuolloin tapahtuneet kaksi juttukokonaisuutta selvitettiin tuoreeltaan ylintä poliisijohtoa myöten.

Vuoden 2007 joulukuussa valtionsyyttäjä

Ari-Pekka Koivisto kuitenkin nosti tapaukset uudelleen pintaan ja ilmoitti, että niiden pohjalta aloitetaan esitutkinta.

Nyt valtionsyyttäjä Mika Illman ja Itä-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto saaneet valmiiksi huumepoliiseja koskevat syyteharkintaratkaisut.

Illmanin mukaan kysymyksessä ovat pikemminkin juttujen yhteydessä tapahtuneista tutkinnallisista laiminlyönneistä, jotka nyt ovat johtaneet syytteisiin.

”Detaljit ovat sellaisia, että en voi niistä kertoa. Kysymyksessä ovat eräät toimenpiteet, jotka rikosten tutkinnassa pitää tehdä ja jotka ovat jääneet tekemättä.”

”Enää ei väitetä että poliisin vinkkimiehiä olisi tieten tahtoen suojeltu. Sellaiselle ei löytynyt riittävää näyttöä”, Ilman sanoo.

Tapauksia käsiteltiin jo tuoreeltaan poliisin oman organisaation sisällä. Silloin katsottiin, että aihetta syytteisiin ei ole.

”Kiistaa ehkä on siitä, miten paljon poliisijohtajat tiesivät. Itse edustan näkemystä, että poliisijohto ei ehkä loppuun asti asioista selvää ottanut.”

Syytteitä käsittelee aikanaan Helsingin käräjäoikeus. Viisi epäillyistä ei saa syytettä. Heidän joukossaan on muun muassa Helsingin poliisilaitoksen apulaispäällikkö Jari Liukku .

  • Juha Salonen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme