Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Yksi tai useampi asianajajana esiintynyt huijari on vienyt viime viikkojen aikana iäkkäiltä venäjänkielisiltä naisilta useita tuhansia euroja väittämällä heidän lastensa olevan pulassa. Huijauksia on tapahtunut ainakin Helsingissä.

Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan iäkäs nainen sai parisen viikkoa sitten puhelun mieheltä, joka esittäytyi asianajajaksi. Mies puhui murtaen venäjää.

Hän väitti naisen pojan ajaneen autolla sivullisten päälle niin, että ainakin yksi ihminen olisi kuollut.

Huijari lupasi pelastaa pojan liemestä, jos äiti maksaa hänelle suuren summan rahaa. Syvästi järkyttynyt äiti antoi saman tien useita tuhansia euroja miehelle.

Myöhemmin kävi ilmi, että soittajan kertomus oli täysin keksitty. Myös Russian.fi-keskustelupalstalla netissä kerrotaan vastaavanlaisesta huijauksesta, jossa soittaja olisi esiintynyt asianajajan sijasta poliisina.

Rikoskomisario Seppo Sillanpää kertoo, että Helsingin poliisilaitos tutkii parhaillaan kahta tällaista huijausta, joissa iäkkäiltä venäjää puhuvilta naisilta huijattiin 6 000–9 000 euroa molemmilta.

Lisäksi poliisi selvittää kolmatta tapausta, joka jäi yritykseksi.

"Tekijöiden on täytynyt tehdä tiedustelua etukäteen. Naisilla on ollut sopiva tausta ja sopivan ikäisiä lapsia", Sillanpää huomauttaa.

Sillanpää epäilee, että tekijöitä on ainakin kaksi. Poliisi ei ole tavoittanut heitä.

Soittajat ovat käyttäneet baltialaisia prepaid-liittymiä. Vastaavanlaisia huijauksia on tehty aiemmin Venäjällä ja Baltian maissa.

"Kannattaa ottaa heti yhteys poliisiin, jos saa tällaisen soiton. Tilannetta voi pitkittää sanomalla soittajalle, ettei rahoja löydy heti", Sillanpää neuvoo.

  • Lasse Kerkelä, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme