Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Vantaa ei lomauta koulunkäyntiavustajiaan. Kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan muuttaa aikaisempaa linjaa, joka olisi tuonut lomautusuutisen 73 kouluavustajalle.

Kouluavustajien asema on hiertänyt Vantaalla pitkään. Vantaa ei ole aikaisempina vuosina Helsingin ja Espoon tapaan tarjonnut avustajilleen kesäajaksi korvaavia töitä, vaan on lomauttanut kesäkauden ajaksi noin 200 avustajaansa.

Helsingin Sanomat uutisoi Vantaan ristiriitaisista päätöksistä viime viikolla.

Vantaan kaupunginhallitus teki 20. huhtikuuta päätöksen, ettei kaupunki irtisano tai lomauta vakituisia työntekijöitään tänä vuonna. Kuitenkin jo 23. huhtikuuta sivistystoimi kutsui työmarkkinajärjestöjen pääluottamusmiehet kuulemaan lomautuksista.

Kaupunginhallitus otti asian käsittelyyn 4. toukokuuta ja pyysi asiasta lisäselvitystä.

Maanantaisessa päätöksessään kaupunginhallitus edellytti, että ketään ei lomauteta. Vantaan on löydettävä puuttuvat työpaikat kahden viikon kuluttua pidettävään kaupunginhallituksen kokoukseen mennessä.

"Kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta etsimme korvaavia paikkoja", sanoo apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth .

  • Hanna-Mari Mantere

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme