Vantaan Simonkylässä 27. toukokuuta tyhjennetyn asekeräilijän asunnon tapauksen tutkinta etenee. 32 neliön yksiössä säilytettiin 150 asetta, pistooleita ja kivääreitä.
Vantaan poliisi kertoo, että keräilijällä oli luvat kaikkiin ampuma-aseisiin. Hänellä ei kuitenkaan ollut lupia kaikkiin patruunoihin.
"Osa asunnossa olleista patruunoista oli sellaisia, joihin ei voi saada laillista lupaa, koska ne ovat puolustusvoimien omaisuutta", tutkinnanjohtaja Risto Purastie Vantaan poliisista kertoo.
Vielä ei tiedetä, mistä asekeräilijä on laittomat patruunat haltuunsa saanut.
Poliisin mukaan aseita ei myöskään säilytetty lain määräämien sääntöjen mukaan lukittuna.
"Aseita, aseen osia ja patruunoita lojui pitkin poikin", Purastie kertoo.
Tapaus on nyt poliisilla esitutkinnassa. Esitutkinnan oletetaan valmistuvat kesän aikana, minkä jälkeen tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.