Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Jumbon Citymarkettiin jonotettiin heti aamusta tarjousten perässä.|Joni HeleniusJumbon Citymarkettiin jonotettiin heti aamusta tarjousten perässä.|Joni Helenius

Vantaan Jumbo-kauppakeskuksen Citymarketin läppäritarjous johti sekasortoon ja taisteluun asiakkaiden kesken perjantaiaamuna. 399 euron hintaisia koneita myytiin 199 eurolla, ja 400 kappaleen erä meni parissa minuutissa. Jonottamassa olleiden mukaan tilanne kaupassa oli hetkittäin hengenvaarallinen.

"Kun vartija avasi autohallin alakerrassa yhden neljästä ovesta, ovelle oli jo kertynyt useita satoja ihmisiä. Koko massa alkoi työntyä sitä kohti, minä massan mukana. Takaa tulevat rutistivat edellä olleet lasiovia vasten", kertoi jonossa ollut nainen Helsingin Sanomille.

"Ihmiset huusivat apua, kiroilivat, kirkuivat ja huusivat että älkää tönikö, mutta paine vain kasvoi. Luulin oikeasti hetken, että rusennun hengiltä, rintakehään sattui ja puristus oli tuskallinen."

Naisen ajauduttua tungoksen mukana sisään tilanne helpottui ja nainen päätti hakea käytävän päässä siintävältä lavalta läppärin. Hän otti lavalta yhden, mutta se riistettiin hänen käsistään väkisin. Nainen kumartui ottamaan toista alempaa lavalta.

"Se oli paha virhe. Takaa tuleva massa tunki päälle, kaaduin muutaman muun naisen kanssa massan jalkoihin lavan viereen. Ihmisjoukko ryntäsi päälleni, osa tahallaan, osa varmasti takaa tulevan hysteerisen massan työntämänä. Yritin päästä ylös, mutta ihmiset olivat todella aggressiivisia, kun tavara oli loppumassa", nainen muisteli.

"Huusin apua, mutta kukaan ei auttanut. Rusennuin ihmisten jalkoihin. Kun taistelin itseni polvilleni, noin parikymppinen mies tarttui koneeseeni, joka oli ollut puoliksi allani ja yritti väkisin viedä sen käsistäni. Huusin taas apua ja pidin kiinni. Päätin että vaikka henki menisi, en anna konetta noin röyhkeälle tyypille. En olisi ikinä uskonut että joku voi olla noin törkeä. Hän näki, että olen musertunut muiden alle ja heikossa tilanteessa."

Itku kurkussa ja runneltuna nainen meni läppärin kanssa kahvilaan odottamaan. Vasta kun pahin tungos oli ohi, hän uskalsi mennä kassalle maksamaan ostoksensa.

"Päätin, että en enää ikinä vaaranna itseäni vastaavissa avajaisissa. Mikään läppäri tai muukaan tavara ei ole sen arvoinen. Vaikka saisin läppärin ilmaiseksi, en enää mene paikalle", nainen sanoi.

"Tuossa se läppäri nököttää edessäni avaamattomana pakkauksessaan. Taidan kehystää sen seinälle muistoksi tästä tapauksesta ja omasta tyhmyydestäni, kun menin mukaan tällaiseen", hän naurahti.

Kannettavien tietokoneiden suosio tuli kaupalle yllätyksenä, sanoo Jumbon Citymarketin kauppias Matti Himberg . Hänen mukaansa väkeä oli kuitenkin vähemmän kuin keskiviikkona, jolloin avajaispäivän tungos aiheutti paniikkia asiakkaissa.

Turvatoimia muutettiin keskiviikon jälkeen, Himberg sanoo. "Juokseminen oli kielletty ja vartijoita lisättiin huomattavasti. Heitä oli yhteensä kuudesta kahdeksaan."

Asiakkaita oli Himbergin mukaan "muutama sata". Keskiviikon tapaan heidät päästettiin vapaasti ryntäämään tarjoustuotteiden kimppuun.

"En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo.

Kauppakeskus on saanut asiakkailta joitakin valituksia keskiviikon ryysiksestä. Himbergin tietoon ei ole tullut valituksia tämänpäiväisestä tungoksesta.

  • Mika Pippuri, HS
  • Essi Lehto, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Tässäpä tiivistyy kivasti ihmisen materiakeskeinen surkea elämä. On se ihmislaji vaan hieno ja sivistynyt.
lama tulee mutta ahneus on ollut aina veressä.
Näihin tilanteisiin pitää asettaa korkeat vastuut kauppiaalle. Ulkomailta löytyy esimerkkejä missä ihmisiä on kuollut avajaisryhtäyksessä.

Kauppias houkuttelee sadoittain ihmisiä paikan päälle markkinointiviestinnällään. Täten hänelle myös kuuluu vastuu toteuttaa avajaiset niin, ettei ihmisiä loukkaannu.
että ulkoistetaan roskajoukon sairas käyttäytyminen kauppiaan vastuulle? ja sitte ihmetellään mikä on vikana yhteiskunnassa...
Ihmislaji hieno kun kyseessä on suomalainen. Auta armias jos samassa kaupassa olisi ollut juhlamokka 1.50€/pkt niin ruumiita olisi tullut.
Hauksaa on, että tuotteen oikea hinta tuskin on lähelläkään 400e.. 400e ollut sen hinta tulleessaan citymarkettiin, jossa jo valmiiksi kalliimmat hinnat. Ehkä 50e ale todellisuudessa :P
jonossa lienee ollut tuhatkunta asiakasta, koska jonon takapää vielä pyrki ulkoa sisään kuun kuulutettiin läppäreiden loppunen
Ei voi kuin ihmetellä - siis näitä kommentoijia, joilta aina löytyy vastaus, jossa vika on kauppiaan / yrityksen / valtion / naapurin / ulkomaalaisen -tai ihan kenen muun hyvänsä paitsi sen joka hölmöilee.
Tietenkin kauppias on tässä tilanteessa vastuussa, koska hän ne ihmismassat on paikan päälle houkutellutkin.

Yhtä lailla tapahtumanjärjestäjillä on laillinen velvollisuus hoitaa asianmukaiset turvajärjestelyt yleisötilaisuuksiin.

Enemmänkin ihmetyttää tuollainen hälläväliä-asenne. Ei tarvitse olla rakettitieteilijä tietääkseen, että joukossa tyhmyys tiivistyy.
Huom! Kommentti on poistettu
Naurattaa,huvittaa,itkettää .
Huom! Kommentti on poistettu
Näin on! Miten ihminen on muuttunut 10 000 vuodessa? Aika heikko evoluution taso.
Sairasta touhua.
Ihmiset ovat laumassa kuin susia, joista jokainen haluaa ensimmäiseksi upottaa hampaansa saaliseen. Hävetkää tallaajat, samoin ahneet kauppiaat.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ei kukaan pakota menemään tollaseen ryysikseen!! Haloo onx valoo
Köyhät juntit ilman alkeellisimpia käytöstapoja juoksee jonkun läppärin takia toisia kumoon,ei SAA----NA !!! Onneksi on vaihtoehtoja kaupoissa.
Koska ihmiset tajuavat, että rahaa ei voi syödä. :D
""En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo."

Hmm, se voisi vaikka toimia... No mutta ei sentään, en ole nähnyt sitä muuallakaan tehtävän. Hienoa ajattelua kaupan sedältä.
Ehkä kaupan setä ei ole koskaan käynyt esimerkiksi Hitas-jonossa tai jonottamassa konserttilippuja Stockammin palvelupisteellä...
Sitä itse asiassa tehdään Hulluilla Päivillä lentotarjousjonossa, ovella ensimmäisinä odottavassa olevat saavat vuoronumerot ja hyvin toimii.
Toivottavasti oppivat kerrasta. Mitä rajumpi tarjous, sitä lähempänä on ruumiit jos homma hoidetaan huonosti. Rahan heittäminen isoon tungokseen voisi tuottaa valtavat inhimilliset vahingot.
Porin sokoksessa on numerolappumenetelmä. :) Toimii loistavasti sillo ku on ruuhkaa..
Se ryysis on sitten siellä numerolappujen jakopaikalla.
Niitä numerolappujahan voi jakaa jo sitä mukaa kun tulee paikalle. Esim taannoin leffalippuja jonottaessa numerolappuja ruvettiin jakamaan jo päivää ennen.
Kylä toki auttaa: ryysishän syntyy siitä kun paikalla jo olevat ryntäävät yhteen pisteeseen kerralla. Lappujenjakopisteestä lapun saa salamannopeasti ja sitä mukaa kun ihmiset saapuvat, mikä sekä nopeuttaa toimintaa että hajottaa sen useammille minuuteille tai tunneille.
Jos siihen mainokseen olisi laittanut palvelunumeron, mistä tekstarilla sais tilattua sen vuoronumeron. Vois sitten perheen kesken tapella ihan kotona.
Ja 401 alkaen vastausviestissä lukis, että läppärit meni jo, mutta juhlamokkaa olis vielä halvalla.
Kyllä näitä lappuja on joskus jaettu ja toimii tietenkin - niillähän voi sitten "välikäsikin" vielä palkkaa saada :) Muistanpa yhden sokeritarjouksen -70 luvulta kun asiakkaat hyppelivät yli kassapöytien juosten kilpaa tavaratalon läpi elintarvikeosastolle taistelemaan kilosta sokeria...Seurauksena kymmeniä rikottuja pusseja, sokerit lattialla ja yksi rouva kelsiturkkeineen seljällään viereisessä rullakossa pursuavien sinappituubien seassa :) :) :)
Konalan Motonetiin avajaisissa käytettiin lappusysteemiä.Toimi hyvin ei tarvinnu rynnii kiinni tarjous tuotteesen mielipuolen kiilto silmissä.Hieno homma.
Huom! Kommentti on poistettu
Ehkä sitä pitäisi kokeilla ensin Ruotsissa, seurata miten tilanne siellä kehkeytyy ja ottaa sen jälkeen malli Suomeen. Kuten aina.
Stockmannilla jaetaan vuoronumeroita esim. Hulluilla päivillä lentolippujen ostajille. Kantsis ottaa mallia!!!
Köyhät kyykkyyn - maassa on leipää!
tästä saisi hyvän realitysarjan. laitetaan romua alennukseen ja katsotaan kun köyhät repii silmät toistensa päistä vain saadakseen jotain halvemmalla.
Tuuri?
Täyttä hullutta! Hyvä, ettei kukaan loukkaantunut vakavasti tai kuollut ihmismassan alle. Vastaavat idiottitarjoukset tulee kieltää tai tarjousmyynti järjestää eritavoin. Kiitos ei KCM:lle
Niin, onhan se tietty KCM:n vika jos ihmiset käyttäytyy noin...
mut kertoo kovasti kauppojen katteesta tuotteisiin! Kauppahan ei ikinä anna ilmatteeksi.
Ja nimimerkillä 111111 on varmaan hyviä ehdotuksia siihen, miten tarjousmyynti kannattaa järjestää eri tavoin? Esim siten, ettei tarjous kiinnosta ketään, jolloin kukaan ei ole rynnimässä ja kaikilla on kovin turvallista., vai?
Hyvä Himberg, mene käymään Keskisellä. Siellä tällaiset tilanteet hoidetaan jakamalla numerolaput.
Onhan tämä nähty jo televisiossakin, että ei se Keskinenkään asiaa lapuilla hoida. Tarjoushaukka Jormahan siellä ojenteli kättään kuin juoppohullu baaritiskillä saadakseen halvan digipokkarin - joka oli muuten aivan onneton.
Kyllä on Keskisellä numerolaput jaettu!
Aina yhtä sairasta juoksentelua tavaroiden perässä.
Olen _niin_ samaa mieltä kanssasi! Se on vain materiaa. Kannattaako oikeasti? Tässä hyvin näkee nyky-yhteiskunnan fiksaation siihen, että kamaa on vain haalittava vaikka välttämättä sitä ei edes tarvitakkaan.
jep AIVAN sairasta... alko ihan ahdistaan ku luki miten joku voi olla noin törkee ja sit kans noi muut miten voi ihminen olla niin tyhmä....!
lol lol lol
Kuka ihme jaksaa mennä jonnekin monisatapäiseen muulilaumaan tasitelemaan jostai aleläppäristä..? mielummin olisin ilman koko vehjettä.
ihan kamalaa :(
Himbergille tiedoksi että Stockan aamuissa jaetaan vuoronumerot kun hullujen päivien aikaan jonotellaan halpoja lentomatkoja. Jo varhain aamulla ennen ovien avaamista ulos tulee tädit jakamaan vuoronumerolappuja yläkerran lentojen varaukseen jolloin rynniminen ei auta mitään.
Stockan Hullujen Päivien "halvat" lennot :D
On siellä finnairin lennoista finnairin hintoihin nähden halvalla ne jotka sattuu oleen puolityhjiä koneita. Esimerkiksi Intiaan ei muilla yhtiöillä pääse yhtä halvalla ja vaivattomasti. Sen sijaan suositummille reiteille finski ei pysty edes tarjoushinnoilla tarjoilemaan kilpailukykyistä hintaa.
voi hyvät ihmiset, hankkikaa se elämä!
Hyvän käytöksen hinta on nyt sitten mitattu Citymarketin empiirisessä ihmiskokeessa: 200 euron alennus tekee ihmisestä eläimen. Kiitos kauppiaalle havainto-opetuksesta, ja Hesarin kaupunkiuutisille tämän ankean mutta opettavaisen uutisen julkaisemisesta.

Kauhunsekaisella mielenkiinnolla odotan, millaiseksi ensimmäiset ruokahamstrausmellakat muodostuvat, kunhan kapitalismin syöksykierre tästä vielä pahenee.
Säälittävä materiaa palvova kansa. Eläimetkään eivät käyttäydy näin.
Oikein ällöttää miten kamalia eläimiä ihmisistä voi tulla, kun ajatellaan vaan omaa etua!
Tuosta tulee mieleen Aku Ankan sarjakuvat: ihmiset ryysivät hullun lailla tavaratalossa halvan tavaran perässä. Ei heti arvaisi, että tuo uutinen on elävästä elämästä.
Lopunajan laulut menossa.
Tuulipukukansa panikoi alennustavaran perässä...Hoh hoijaa...
Sanattomaksi vetää. Uskomatonta. Jatkossa ehkä voisi kehittää jonkinlaisen vuoronumerojärjestelmän tällaisiin, ihan älytöntä touhua.
Ihmiset on ihan petoja kun tuollaiseen tilanteeseen joutuvat. Klassinen esimerkki on Stokkan Hullut Päivät, jossa naiset kirkuu, kynsii ja vetää toisiaan tukasta vaikka kuyse olisi muutaman euron tuotteesta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Täähän on kun jostain komediasta. Aikuiset ihmiset tappelee 200 € läppäreistä, niinkuin pikkulapset auton etupenkkipaikasta.
Huonoa mainosta Jumbolle.
Työttömät jonottaa halpoja läppäreitä. Duunareilla ei oo aikaa eika varaa.
Pääkaupunkiseutulaisia.
Sehän on jo tuttua, että vahvimmat ja jopparit vievät ruoka-avustuspakaketit nälkää kärsiviltä lapsilta ja äideltä kehitysmaissa. Mutta, että täälläkin käyttäydytään noin törkeästi.
Itse en menisi moiseen hässäkkään. Liikehän siitä saa ylimääräistä mainosta, kun lehdet revittelevät asiassa.
Näin tämän ennalta jo kun mainoslehti tuli kotiin. Pysyttelin siksi mukavasti kotona tilaillen netin kautta aletuotteita ihan toisista maista.
IKEA boys and girls ;)
Aika tyypillistä suomalaisilta, sama tarjous ois vaikka ollu oulun cittarissa, porukka helsingistä ois ajanu autolla sinne koska saa halvemmalla. 400€ läppäri ei ole kuitenkaan mikään kovin kummonen vekotin. 200€ on raha sekin, en kyllä itse KOSKAAN juoksisi moisen perässä :)
Miettikään ihmiset mikä elämässä on tärkeetä ja oleellista.
ja ne porukat helsingistä on takuulla alkujaan oulunlääniläisiä, niin ku suurin osa nykyään tuntuis olevan
Tälläisenä hetkenä häpeän ihmislajin puolesta.
Miksi ihmeessä? Tässäkin ketjussa on varmaan sata kommenttia, joissa kaikki kummeksuu tuollaista. Kukaan ei ole ainakaan ilmaissut edes halunneensa olla tuolla.

Vai häpeätkö sitä, ettei niin moni ei ollut kiinnostunut noista halpiskoneista?
Ei sairasta vaan aivan täysin sairasta. Hulluja ihmisparkoja...
Missä olivat TV-kuvaajat? Olisivat saaneet tosi vetävän kauhuskenaarion mummoille illan ratoksi. Veikkaanpa että olisi "kauniit ja rohkeatkin" jääneet hopealle.
raimundo: Loistava idea! Sittenpähän nähtäisiin, osaavatko suomalaiset tarpeen tullen käyttäytyä. Jos eivät, niin ainakin jäisi todistusaineistoa mahdollisen onnettomuuden sattuessa.
Vähän niin kuin hyeenalauma haaskan kimpussa. Eipä ihminen eroa paljoa muista nisäkkäistä tällaisessa tilanteessa. :)
Tulisipa Jeesus taas ja hajoittaisi nämä mielettömät kauppapaikat!
Siis uskomatonta touhua!!! Ei voisi uskoa että moista tapahtuu maassa jossa on kaikkea materiaa jo ennestään ja aivan liikaa. Naurettavaa että aikuiset ihmiset kehtaavat tapella jostakin mitättömästä rojusta! Peräti 400e läppäreitä puoleen hintaan, WAU! Ko rojun arvo on taas puolet tuosta jo parin kuukauden kuluttua, kandeeko tapella kun arvo putoaa jo silmissä? Todella sivistynyttä ja aikuismaista :D
joo keskiviikkona tilanne oli myös kaoottinen, ihmiset tunkivat täysillä ihmismassan keskellä jopa ostoskärryjen kanssa. onneksi sain kuitenkin telkkarin jota metsästin !
Hyvä Suomi!
perus Vantaa...
""En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo."

Missään, paitsi nyt vaikka uuden Verkkokauppa.comin jonossa, Akateemisen kirjakaupan Harry Potter -julkkareissa, elokuvien ensi-illoissa, konserttilippujen myyntijonoissa ja ylipäänsä aika monessa paikkaa, mihin ihmiset saapuvat jonottamaan pitkäksi aikaa tai suurina joukkoina.
Ei se tarkoita silti että Kauppias Himberg olisi ollut näissä tapahtumissa jonottamassa saatika näkemässä tilannetta.
Ahneus ja typeryys tapissaan. Mikä hulluus ihmisiin iskee kauppojen avajaisissa? Verkkokaupan avajaisiin jotkut jonottivat kolme vuorokautta (eikö ollut tärkeämpää tekemistä?), Zeppelinin avajaiset Kempeleessä tukkivat koko nelostien.

Koska meillä on tavara kaupoista loppunut 50-luvun jälkeen?

Minua ei saa villit hevosetkaan kiskottua tuollaiseen älyttömien mereen. Ei, ei, ei.
Välillä tuntuu että suomalaisilla on tarjousten perässä juokseminen ihan DNA:ssa... ja nyt se on muuttunut hengenvaaralliseksi.
Cittarin ei olisi tarvinnut mainostaa mitään erikoistarjouksia ennakkoon varsinkaan läppäreitä, telkkareista yms... Olsivat vain pitäneet samat hinnat niin kaikki olisi mennyt kaupaksi ilman ryysistä ja vaaratilanteita. Olisin ihan varmasti ostanut 199 euron läppärin ja television jos olisin ollut kaupassa. Mitä Cittarin kanta-asiakkaat hyötyivät ???Olisi tässä Himbergille pikku miettimisen paikka.
Tarkotus olikin myydä niitä "pilkkahintaan" jotta saisi mahd paljon (uusiakin) asiakkaita, eikä huvinvuoksi alentaa kanta-asiakkaille läppäreitten hintoja avajaisten kunniaksi :)
sisäänheitto tuotteet kun tuppaavat toimimaan. Varsinkin nyt, kun on saatu hyllyt järjestettyä uudelleen ;) Oikeat herätteet oikeelle korkeudelle. Kauppa se on joka kannattaa...
Aivan järkyttävää miten ihmiset voivat massan seurauksena sokeutua siihen pisteeseen ettei pahassa tilanteessa olevia edes yritetä auttaa..
Se on kumma kuinka pahassa tilanteessakaan ei luovuttu tavarasta...
Mitä pelastusviranomaiset sanovat tällaisesta tungoksesta?

Yleisötiloihin pääsyyn on tavallisesti määritelty maksimimäärä, mitä sisälle saa päästää, luulisi sen koskevan myös kauppoja ja kauppakeskuksia. Ihmisistähän sielläkin on kysymys. Jos tunhgoksessa sattuu sairauskohtauksia tai tulipalo tai mikä muu ongelmatilanne tahansa, eihän tuollaiseen tunkuun pääse edes auttajat.

Elokuvateattereihin ja muihin vastaaviin on tarkka enimmäislukumäärä. Siitäkin kyllä taidetaan laistaa, mutta nämä kauppakeskukset ovat ihan järkyttävän sääntelemättömiä turvakysymyksissä. Vai eikö säännöistä välitetä?
Kaikki jalkoihin jääneet erilaisissa myyntikampajoissa eivät ole k.o. tavaroita hinkumassa, vaan ihan muilla asioilla ja jäävät syyttä suotta jalkoihin.
Kohta Suomessa kuolee ryysiksissä ihmisiä kuten etelän pyhiinvaellustungoksissa.

Nuo tarjousläppärit arvatenkin ovat laadultaan ja kyvyiltään aika sekundaa, joten ahnehtiminen ja tavaranhimo on uskomatonta.
Mihin kaikki elektroniikkaromu mahtuu, kun kodeissa on vanhaa kamaa nurkat pullollaan?
Nimenomaan nämä "halppis läppärit" on todennäkösesti jotain parivuotta vanhaa sarjaa taikka "ripuli koneita" joista halutaan päästä eroon :D Kannettavaa kun ostaa niin halvalla ei saa kun PAS*** :D
Aikuisella ihmisellä on tietysti aina vastuu itse itsestäänkin (+muistakin, ts. ketään ei saa talloa, eikä toisen kädestä oteta tavaroita!), mutta pikkaisen peräänkuuluttaisin kyllä kauppojenkin vastuuta: tälläisiä tapauksia on nyt nähty jo ihan liian monta, niin ei voi olla ajattelematta, jotta pitääkö jonkun kuolla tuollaisessa ryysiksessä, ennen kun jotain muutosta tapahtuu? Vuoronumeroiden jako ihmisille siinä järjestyksessä, kun he kaupan ovelle tulevat, on eka mieleeni tuleva tapa. Jos kauppa taas sanoo, että se on liian kallista palkata vuoronumeroiden jakelija, lopettakoot sit moiset tarjoukset.
Haha. Turvatoimia muutettiin, "juokseminen oli kielletty". Ei varmaan juokseminen sillä kiellolla kyllä vähentynyt tasan yhtään...

Eihän tuo kovin monimutkaista pitäisi olla eikä edes kallista. Jos tehdään tuollainen joukkoa vetävä tarjous, niin kapea yhden henkilön levyinen väylä aidoista, josta tuote jonotetaan. Helppoa kuin mikä. Niinhän se homma toimii esim. joillain lentokentilläkin.
Jos juokseminen on kielletty, pitäisi vartijan olla pukeutunut raitapaitaan, ja näyttää tarvittaessa punaista korttia.
Surullista että ihmiset jaksavat lähteä tappelemaan jostain halpisläppäreistä. Onneksi kaikki 50% alennukset eivät aina aiheuta moista käytöstä.
Liikenteessä tulee helposti sakot vaaran aiheuttamisesta. Näissä tavaratalotempauksissa voi tulla vähintään yhtä pahaa jälkeä. Keiden katsotaan syyllistyneen kuolemantuottamukseen, jos onni ei olisikaan ollut myötä?
Saman läppärin saa IT-liikkeistä pari kymppiä kalliimmalla kuutena päivänä viikossa vuoden ympäri. Mahtaiko olla sen väärti?
Juuri näin. Tilaamalla sen saa vaikka kotiovelle kannettuna, jos reissu jätkäsaaren hullunmyllyyn ei kiinnosta.(Verkkokaupan avajaiset)
;)
Eli "alennus" olikin kusestusta?
Mistä IT-liikkeestä sen saa pari kymppiä kalliimmalla? Hintaseurannassa pohjat ovat Jimm'sillä 368 euroa. Verkkokauppa.com:ssa hinta on 349,90 euroa. Verkkokaupan avajaisissa taisi olla 249 euroa, mutta niitäkin kai oli rajallinne määrä.
Samaa mieltä "rtttt":n kanssa. -Tähän on evoluutio meidät tuonut. Toinen hyvä paikka menettää henkensä on Stockmann:lla ilmaisen sateenvarjon takia.
Sairasta porukkaa! Ihanaa, kun ei ole tarvetta kuulua moiseen joukkoon, heh, heh... Terv. "En juokse KOSKAAN tarjousten perässä!"
Sama täällä. Vaikka olenkin köyhä työtön niin se ei vain kannata.

Niitä tarjoustuotteita voi ostaa silti vaikkei niitä aktiivisesti bongailekaan, niistä kaupoista mihin menisi muutenkin.

Sen minkä aletuotteiden bongailu eri puolilta kaupunkia säästää häviää jo siinä että prosessi vie aikaa ja se liikkuminen syö usein myös rahaa.

Työttömänkin ajalle voi löytyä muuta, arvokkaampaa käyttöä.
"Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään"

Mitä nyt maailmalla sellaisissa pienissä tapahtumissa kuten Applen Iphone:n sekä muiden applen tuotteiden julkaisuissa. Mutta kyllä Citymarketti on citymarketti.


Yep! Eikä tarvitse edes mennä Amerikkaan asti, kun muistaakseni tuossa kuukausi sitten jakoivat noita numerolappuja siellä Jumbossa tosin kerrosta ylempänä Stokkan Hullujen Päivien lentoja myydessä.

Nätisti ihmiset jonottivat, eikä mitään ryysistä tai paniikkia päässyt syntymään, suuresta ihmismäärästä huolimatta. Eli kyllä tässä nyt Citymarket syyttää vaan itseään, kun ei viitsi omaa kauppaansa pidemmälle katsoa!!
Yhtä säälittävää on Verkkokauppaan 1.5 vuorokauden jonottaminen.
Ihan käsittämätöntä. Miten ihmiset onkaan niin sekaisin, että säästääkseen 100 euroa ollaan valmiita käyttäytymään näin. TAVARAAA TAVARAA TAVARAA! Sairas yhteiskunta.
"En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo.

Käsittämätöntä käyttää perusteluna ettei ole nähnyt sellaista tehtävän. Numerolappuja on annettu lippupalvelussa ja monissa kaupan avajaisissa ja tietokonepelien yömyynnissä. Joissain on jopa kirjoitettu vuoronumerot tussilla käteen.
Kaupan pitää järjestää valvonta ja turvallinen ostomahdollisuus kaikille. Järjestysmiehet paikalle ja ihmisiä sisään yksitellen niinkuin ravintolaan, ei siitä muuten tuu mittään.
Ei se läppäri nyt noin tärkeä ole, vaikka puoleen hintaan saakin. Ja tollasessa käsittelyssä se on helposti jo ihan mutkalla ennenkö sen saat kotiin asti.
Sanoo "En tiedä toista vaihtoehtoa" ja heti perään heittää toisen vaihtoehdon. Näin.
Todella kamalaa. Järkytyin, kun luin jutun. Hulluilla Päivillä on numerolaput käytössä matkoja haluaville. En käsitä, miten sellainen systeemi ei olisi voinut onnistua tässä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että tarjoustuotteet ovat kassan takana. Tällöin jonon kautta saa ainoastaan ko. tuotteen. Tämäkin on käytössä Hullareilla ja toimi oikein hyvin.
Keinojahan löytyy jakaa tarjoustuotteita muutoinkin kun tapaturmavaaraa aiheuttaen. Vaikka netistä voisi varata tarjoustuotteen ja tulostaa lipun jolla hakisi tuotteen vaikkapa avauspäivänä. Ilmeisesti täytyy jatkossa toimittaa poliisille tällaisista avajaisista turvallisuussuunnitelma, jossa kaikki mahdollinen tapahtumaketju on huomioitu.
Ahneus ei tunne rajoja näköjään !
Eikös paljon vähemmästäkin ole tehty pahoinpitelysyytteitä. Kaikkien kortilla maksaneiden henkilötiedot lienevät selvillä, ja kuulemma myymälöissä valvontakameroitakin nykyjään on. Ehkä silminnäkijöitäkin löytyy. Vai saako ostoskeskuksiin mennä ruuhkan turvin potkimaan mummoja kun siltä tuntuu?
köyhä kansa
Jonottaminen edustaa kommunismia. 200€ vuoksi persaukiseksi verotettu suomalainen on valmis riskeeraamaan henkensä ja terveytensä. Uskomatonta touhua, johon en itse tosiaankaan lähtisi.
Ihan turha tuoda jotain verotusjuttuja keskusteluihin. Näitä ryntäyksiä on joka maassa mm. USA:ssa.
Vauva, syö pilttisi loppuun ennen lapsellista agitointia! *reps* :P
Aika kipeetä touhua juosta tavaran perässä ja repiä käsistä, tuntuu siltä ettei ihmisiä enää kiinnosta muut asiat kuin netissä roikkuminen ja leffojen katsominen.
Sama varmaan tänään Verkkokauppa comin avajaisissa. Menin sinne klo 10.55 ja oli sellainen 500 m:n jono, En jäänyt jontootamaan. Mikähän kaaos liikeessä olikaan kun ovet avattiin.
Siellä osataan hoitaa homma kunnolla. Päästetään vaan osa porukasta sisään.
Kyllä muualla päin Suomea jo kultaisella 90-luvulla on jaettu kaupan ovella kuponkeja, joilla tarjoustavaran saa. Muistaakseni juuri mm. elektroniikka oli tiskin takana ja myyjä antoi tuotteen vain sellaiselle asiakkaalle, jolla kuponki oli.
Tästä näkee, mitä euro on saanut aikaan. Tavaroiden hinnat ovat pilvissä ja ihmisten rahat loppu. Materia menee inhimillisyyden edelle. Todella sairasta touhua! Kyllä tuollainen käytös pitäisi jotenkin estää. Johan ne tavaratkin, joita niin himoitaan menevät rikki. Mitä hyötyä niistä enää sitten on kenellekään...
Saako tällaiselle käytökselle nauraa? Mieli tekisi. Toivottavasti jokainen uuden tietokoneen omistaja on nyt tyytyväinen. Kannattaisi ehkä silti miettiä miten käyttäytyy.
Tiedoksi Himbergille, Alkon lippulaivaan (keskustan erikosmyymälä) kun tulee harvinaisia viinejä myyntiin niin jonottajille jaetaan vuoronumerot ovella. Eli tämä on jo käytössä!
"Emme osanneet varautua tällaiseen"? Ja myytiin rajoitettu määrä lääpäreitä puoleen hintaan? Voi taivas.
400 euron tarjousläppärit ovat jo alunpitäenkin mopoja. Kuka ylipäätään viittii riuhtoa semmoisen takia saadakseen 200 euron alennuksen? Samanlaisen kumminkin saa joulun jälkeen alennusmyynnistä just sillä 200:lla. Ymmärtäisin jos kahden tonnin koneita myytäisiin 500 eurolla. Kyllä on köyhää kansaa.
Pitääkö jonkun kuolla, ennen kuin ryysimiseen saadaan tolkkua?
Numerolappujen jakamista on harjoitettu jo pitkään tällaisissa tilanteissa ilman ongelmia. Tulee mieleen vuosien takaa Nintendo Wii -konsolin julkistus jossa Prisman edessä odottaville jaettiin numerot. Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut siellä.
Asia on helposti järjestettävissä. Ovelle vartijat, jotka päästävät ihmisiä yksi kerrallaan läpi. Näinhän homma toimii kaikissa paikoissa, joissa tehdään turvatarkastuksia.
Köyhät tappelee siellä alennuseristä. Lolz.
""En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo."

Muutamia vuosia sitten Toys r us:n avajaisissa Vantaalla kaikki sujui erinomaisesti. Kaupat eivät kyllä ole ihan vertailukelpoisia jo kokonsa puolesta, mutta TRU:sta voisi muut kyllä ottaa oppia.

Siellä oli muistaakseni noin neljä erinomaista tarjoustuotetta (pieni erä pelikonsoleita 50% hintaan). Jonotus oli tehty hyvin: jonon paikka oli hyvin merkitty ja erotettu nauhalla. Vartijaketju esti ovien avautuessa ei-jonottaneiden ryysimisen sisään ja jonosta otettiin vähän kerrrallaan sisään. Sisään mentäessä kuljettiin henkilökuntarivistön ohi, joilta sai halutessaaan osto-oikeuskupongin näihin suosittuihin tarjoustuotteisiin. Kuponkia vastaan _kassalta_ sai ostaa kyseisen tuotteen. Kaikilla kassoilla oli ylimääräinen tyyppi juoksemassa hakemaan näit tarjoustuotteita vähän sivummalta. Se hidasti kassojen työskentelyä ehkä vähän, mutta systeemi oli muuten niin onnistunut, ettei se haitannut yhtään. Ihmiset eivät siis pakkautuneet kaupassa yhdelle osastolle ja kaupassa sai katsella rauhassa muita tarjouksia ilman huolta näiden suosittujen tarjoustuotteuden saamisesta.

Kaiken kaikkkiaan tuo Toys r us:n avajaiset oli ehdottomasti parhaiten suunniteltu yleisöryntäystilaisuus, mistä olen kuullut/ollut.
Sakot kaupalle ihmishenkien vaarantamisesta. Sisäänheittotarjouksinakaan tuota toimintaa ei voi antaa anteeksi, koska useimmat ostavat vain yhden tuotteen (vrt. ruokakauppa ja tarjouskahvi). Jos kerran haluaa myydä halvalla, ei ole edes pakko mainostaa, kyllä sana kiertää. Tarjousläppärit yms. voisi myydä esim. vain netitse, ihmishenkiä vaarantamatta. Järki käteen kauppiaat!
Säälittävää touhua. On se vaan hyvä ettei tarvitse lähteä mukaan tuollaisiin koko kansan riehoihin. No pääasia että sai halvalla.
ottakaa mallia vaikka verkkokaupasta. 2000 ihmistä ja homma käy nätisti.
Tyhmiä ihmisiä juoksutetaan!
Siinä nähdään monet ostaa vain siksi että saa "halvalla".
Monilta löytyy tuo ylimääräinen 200, jonka voisi sijoittaa paremminkin. Läppärin arvo laskee parissa kuukaudessa 50 euroon..
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Mihin ihmeeseen perustat sen väitteen, että läppärin arvo putoaisi parissa kuukaudessa 50 euroon? Toki käytetty tuote on vähemmän arvokas, mutta käytettäväksihän ne ostetaan, ei sijoitukseksi. Tietokoneet halpenevat myös muutenkin, mutta eivät tuota vauhtia. Tosin on joku ostanut sijoitukseksi. Siellä yksi myy Huuto.netissä alkaen 320 euroa.
Olin paikalla keskiviikon avajaisaamuna. Tilanne oli todellakin kaoottinen. Kauppaan rynnistävä 500-700 päinen massa oli todella agressiivinen. Ovien avauduttua joukko toimi kuin paniikkiin joutunut karjalauma. Ovien kohdalla massa tiivistyi ja paine oli todella pelottava. Muutama vanhempi nainen kaatui ja huusivat hädissään. Ihmiset olivat kuin eläimiä. Parhaat tarjoukset loppuivat minuuteissa, ilman jääneet purkivat kiukkuaan avoimesti. Elektroniikkaosasto oli kuin ihmistetris.
Peliä, peliä, peliä. Joskus sitä pitää väistää...
Asiallista! Tuollaisia härdellejä pitäisi järjestää useammin. Suomessa on ihan liikaa sellaista perus "seisotaan jonossa ja odotetaan omaa vuoroa sääntöjä noudattaen" -meininkiä. Jumbossa oli kaikki kohdallaan. Ovet auki, ihmiset hirvilaumana sisään, tapellaan tavaroista ja ne saa se kuka eniten niitä haluaa.
Nää pitäis ehdottomasti televisioida.
erittäin hieno kommentti. Arvostan :)
Peukkua kommentille! :)

Tähän meininkiin olisi sopinut, että pari näppärää nuorisorikollista olisi ammuskellut kuulapyssyillä kassajonottajien näpeille. Olisi nähty, kuka TODELLA haluaa koneensa...
Hahhah tää on kyllä hauska juttu.Ihmisen ahneus on huvittavaa ja sama ilmiö on myös joukkoliikenteessä ym.Onneksi on rahaa pysyä tästä ihmisten irvikuvien leikeistä erossa
Eipä tuossa hirveämmin päiviteltävää ole. Samanlaista se on kaikkialla, niin työelämässä, ihmissuhteissa, terveydenhoitopalveluissa ja missä tahansa mikä mieleen tulee. Aina kun viranomaisen tai muun auktoriteetin silmä välttää ja etu on tavoitettavissa, putoaa sivistyneen ihmisen naamio joka tallaajan kasvoilta. Kärpästen Herra tulee mieleen.
Aika idioottimaista touhua. Tärkeämpää joku läppäri kuin ihmisen vahingoittaminen!
No Applen omistajat ovatkin ylipäätään niin kahjoja, että numerolaput tulevat ihan tarpeeseen.
Kannattiko tehdä itsensä idiootiksi muutaman satasen takia??? Muutenkin 399 läppäri on sieltä surkeimmasta päästä laadultaan. Kauppias olisi voinut laittaa vaikka kahvipaketteja myyntiin 3.99 hintaan niin olisi tullut varmasti ruumiita.
"Päätin että vaikka henki menisi, en anna konetta" ja kertoi kuinka muut ovat törkeitä. Ehkä siellä kaikilla ollut sama mentaliteetti. Kaupankin syytä miettiä jatkossa miten nämä tilanteet tulisi järjestää.
On niin sairasta touhua että alkaa jo ihan naurattaa. Miten ahneita ihmiset oikein ovat? Itse en edes kehtaisi käyttäytyä kuin elukka jonkun läppärin takia.
Paikalla oli varmasti ahneita ihmisiä mutta varmasti myös niin köyhiä - niin kuin minä olisin ollut - ettei läppäriä ole vara normaalihinnalla ostaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Miksi sanotaan tietokoneiden olleen 399 euron hintaisia, jos ne myytiin 199 eurolla? Eivätkö ne silloin olleet 199 euron hintaisia? Jos taas tarkoitus oli sanoa jotain tietokoneiden arvosta, niin koitapas myydä samaa läppäriä käytettynä 399 eurolla.
Miksi käytettynä? Ei ne kaupassa käytetyjä ole. Huuto netissä eräs koittaa myydä hintaan 320 euroa.
Mun pöytäkoneella kerkiää vielä pari vuotta, jonka jälkeen tuon läppärin saa kierrätyspisteestä 50€ hintaan, tosin toimimattomana...

No hätä, kiire tappaa...
Olen ollut yhdenkerran kaupan avajaisissa enkä lähde enää ikinä vaikka jakaisivat jotain ilmaiseksi. Täytyy sanoa että kyllä ihmiset on aivan järjettömiä kun saa halvalla ei sitä laumaa pidättele mikään.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Suomalaiset aivan hulluja nykyään! Vrt Verkkokauppa.com.
Halvemmalla selviää, kun ostaa vain tarpeeseen, käteisellä rauhassa tinkien.
Näin helposti putoaa harteilta tuhansien vuosien aikana kumuloinut sivilisoituminen ja ihminen on eläin jälleen.
Tässä kyllä nyt se "sivilisaatio" agitoi ihmiset tähän käytökseen. Luonnontilainen ja terveessä yhteisössä elävä ihminen ei käyttäydy nähdyllä tavalla.
Onpa tosiaan "sivistynyttä" väkeä ollut liikkeellä. Ihme, ettei kukaan loukkaantunut. Ottakaapa kauppiaat tästä jatkoa varten opiksi.
Voi herranjumala! Olisiko vuoronumerot paikallaan? Entä sitten jos muualla ei käytetä niitä, olkaa ensimmäisiä!! Hulluutta.. Jos joku todella haluaa noin halvan läppärin niin tulkoot sitten aamun pikkutunneilla kaupalle jonottamaan vuoronumeroa, ne ketkä jäävät ilman, JÄÄVÄT ILMAN, Easy as that
Ehdotan, että seuraavasta vastaavasta tilaisuudesta tehdään video, jota sitten näytetään netissä. Näkyypähän ihmiskunnan surkea taso kaikille. Läppäri vaikka henki menisi?

Onko Etelä-Suomeen pakkautunut jo liikaa niin köyhää väkeä, että moiset ilmiöt yleistyvät? Joutoaikaa ainakin näyttää olevan jonotella vuorokausitolkulla milloin mihinkin, eikös ihmisten kuuluisi olla töissä?
Keskiviikkona menin naureskelemaan ihmisille tuonne ilman edes mitään ostosuunnitelmia. Täytyy myöntää kun hyvät tarjouset on kyseessä niin tavat ja maalaisjärki lentävät romukoppaan. Naisia lastenkärryjen, jopa tuplien, kanssa, perhe ostamassa omaa kameraa kaikille 8 jäsenelleen (nuorin varmaan 5v) ym jne. Luulisi ihmisten tajuavan että tuollainen paikka ei ole sopiva esimerkiksi pienelle lapselle, saati useammalle, taikka koiralle mutta silti niitäkin siellä näki. Itse palloilin hetken nauraen ja sitten painuin 60m kassajonojen ohi duuniin.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
itse olin paikalla keskiviikkona juurikin niitten lastenvaunujen, plus yhden pienen jalkamiehen kanssa, ja olet ihan oikeassa, ei todellakaan ollut lasten paikka! Ehdin sisään sittariin ennen kuin tilanne ihan todella valkeni, ja siellä sitten oltiin. Yhden tarjouksen perässä mentiin, ajatuksena tehdä ruokaostokset samalla, mutta tilanteen valjettua ja kassajonon nähtyä, kiersimme vain nöyränä pois koko kaupasta. Ja voin kertoa, poispääsy ilman ostoksia ei myöskään ollut mikään pikkujuttu, kassajonot kun olivat keskelle kauppaa ja niin leveät, ettei rattailla pääse kulkemaan
Heheheeeee!
Vuoden paras vitsi. Tuulipuvut tappelee halpaläppäreistä!!!

Voi itku.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
köyhät jonottaa ja juoksee jonkun satasen perässä ja saa taistella kynsinhampain'

Onnea vaan Jumbon ja verkkokaupan prolet
Ensin valitetaan että kauppa haalii rahat ja käärii voitot ja kaikki on kallista, sittenkun myydään halvalla niin ei kelpaa sekään. Onnea vaan sille joka olisi joutunut vuoronumeroita jakamaan... sama äläkkä niistäkin olisi syntynyt. Eihän paikalle ole pakko mennä jos ei halua ryysiä...
Joo-o. Tämä on tätä nykyaikaa. Materiaa materiaa. Kun saa uutta ja vielä halvalla niin mitä nykyihminen enää muuta tarviikaan...
Suu loksahti auki, kun tämän jutun luin.

Luulin jo, että tästä entisaikojen "ajamme autolla ostamaan kahvipakettia, kun se on halvempaa" -juntti-ilmiöstä olisi päästy, mutta ei näköjään.

Kuten todettu, joku 399e maksava läppäri on muutenkin ihan sieltä alimmasta päästä...eikä se 200e nyt mikään pikkuraha ole sekään!! Sen olis ehkä JOTENKIN ymmärtänyt, jos se olis maksanut vaikkapa 20e.

Mutta että ihan henkensä uhalla ovat poloiset siellä tapelleet...
Kyllä ihmiset ovat röyhkeitä. Tiedoksi vain myös tuota läppäriä ahnehtineille: tuommoiset halpamallit ovat huonoja käytössä ja laitan itse kyllä muutaman satasen lisää jotta saisin kunnon koneen. 15,6" näyttö 1366x768 resoluutiolla on myös mihinkään järkevään käyttöön vähän liian pieni.
Kaikilla ei ole välttämättä panna muutamaa sataa lisää siihen läppäriin. Isompi näyttö tietää myös isompaa kokoa, mikä tekee laitteesta hankalamman kantaa mukana.
Kuulostaa siltä että Korpin mielestä olisi jotenkin puolustettavissa ihmisten törkeä käytös sittarissa??????
Oletko kuullut osamaksusta tai säästämisestä???
Eivät kaikki huippuläppärin, mäkin tai bemarin omistajat ole rikkaita. Jotkut ihmiset säästävät pitkäänkin rahaa tai ostavat pitkällä pätkällä tavaransa, jotka ovat päivitettävissä ja kestävät pitempään kuin esim. parinsadan läppärit.
Kauppias ihan pihalla kun ei ole kuullut vuoronumeroista. Kaupan verkkosivuilta onneksi löytyi sähköpostiosoite, johon valveutuneimmat voivat antaa asiallista palautetta.
Mielestäni erittäin välinpitämätöntä ja vastuutonta touhua kauppialta!
Tälläiseen menoon pitäisi jo kuluttajasiamiehen puuttua, tai jopa poliisin.
Jos ihmisen turvallisuus on siis uhattuna!
"En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo.

Tai sitten voisi tehdä kuten verkkokauppa.com teki, että päästi vain tietyn verran ihmisiä kerrallaan kauppaan. Yökerhotyyppinen portsarimeininki olisi varmasti paikallaan näissä avajaishässäköissä..
Vuosi-pari sitten ihmiset tappelivat parin kympin lampaantaljoista...
Aikamoista välinpitämättömyyttä Citymarketilta!!

Tämä vastava hommahan sattui keskiviikkona --- ja nyt ihan pokkana sanotaan, että "tulee yllätyksenä", kun sama tapahtuu uudestaan, Järki, järki hoi, missä olet?

Ihan väkisin tulee mieleen, että tämän ihmisten typeryyden avulla vain haetaan julkisuutta ja luodaan halpaa mielikuvaa...mutta sehän ei voi olla totta. OIkea totuus on tietenkin, ettei kauppa mitenkään voinut hoksata, että näin voisi käydä....taas.
400€ läppärit on yleensä muutenkin perseestä, miksi taistella sellaisesta vaikka saakin hyvän alennuksen... Kannatan myöskin tuota vuoronumero järjestelmää, se varmaan otetaan käyttöön VASTA kun joku oikeasti kuolee tuonne tungokseen. Ihan älyttömän idioottimaista käytöstä siltä mieheltä joka yrittää ottaa läppärin hädässä olevalta naiselta, olisiko sitten vaan lähtenyt siitä iloisena kun sai läppärin ja jättänyt toisen kitumaan? HÄPEÄ!!!! Tuntisiko edes omatunnon tuskia jos olisi saanut läppärin???
No onneksi en ole niin tarpeessa että joutuisin tommoisessa ryysiksessä henkeni edestä tappelemaan! Voisko noi tavarat vaikka arpoa netin kautta tahi jotain?
Huomasin että keskiviikkoaamuna Citymarketin henkilökunta viritti videokameran jalustalle ja videoivat kun ihmismassa ryntäsi kauppaan. Olisi kiva nähdä se.
Tämä pitää saada youtubeen! Linkkiä kehiin?
niin siinä käy, kun alueen ainoa palvelu on kauppakeskus.
Kyllä miehet on hulluja. Ajatelkaa jos kyse olisi ruuan jakamisesta nälkäisille. Siinä jää naiset ja lapset ilman kun miehet rynnii.
Joo. Tämäkin tapaus vain esimerkki vuosisataisesta miessukupuolen hulluuden perinteestä. Naiset osaa sentään alennusmyynnissä käyttäytyä toisia kunnioittaen
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Uutisessahan nimenomaan haastateltiin naista, joka oli tunkenut siellä tungoksen kärjessä läppäristä tappelemaan, miten se miesten vika taas oli?
Varsinkin heikoille jäille.
Uskomatonta touhua, jonkun hikisen läppärin takia ollaan melkein tappamassa toisia. Ostakaa nyt hyvät ihmiset ne jostain muualta. Tai ehkä jollekin se kaksisataa euroa on elämän ja kuoleman juttu.
Mulla on onneksi rahaa. Voin marssia lähimpään kodinkonekauppaan ja ostaa läppärin. Aivan sama maksaako se 199 vai 499. Vähän menee enemmän rahaa mutta ei tartte ämpyillä. Ja tarvittaessa myyjä esittelee laitetta ja vastaa kysymyksiin.
luultavasti nuo läppärit olivat vanhenevia malleja.
Ei niitä muunlaisia olekaan. Vaikkei mallia olisi vielä julkaistukaan, se on jo vanhenevaa mallia. Onneksi vanhenemme kaikki tasapuolisesti yhtä paljon eli yhden päivän joka päivä!
Tuli opeteltua surffailu netissä aikanaan. Netin kautta löytää oikeaakin tavaraa sohvalta käsin näppäillen - ei ole tarvetta juoksennella päättömän suomalaisen tavoin marketeissa. Kaikki mitä tarvitsen tuodaan kohteliaasti ovelle saakka. Tämän vuoden bonukset molemmista oligopolikaupoista yhteensä 19 euroa. Voi köyhiä...
Kannattaa taistella. Läppärin mukamas ovh. EUR399, Gigantista joka päivä EUR289 ja harvase viikko halvemmalla alesta, Cittari EUR199. Säästöä EUR50 max.
Gigantissa ei ole verkkokaupan puolella tuota mallia. Siellä on Compaq, joka on suunnilleen vastaava, mutta hitaammalla AMD:n prosessorilla. Hinta on 329 euroa.
Kokeileppa Amazonia, Suomi on kallis maa, mutta Internet on kansainvälinen.
En ikinä mene sellaiseen citymarkettiin, jossa kaikki asiat tulevat yllätyksenä.
Citymarket kertoo näin omasta ahneudestaan ja ahneus tarttuu pikkuporvareihinkin.
Evoluutioteorian mukaan vain vahvimmat läppärihamstraajat jäävät eloon.
Naurettavaa, ei paljoa kiinnostaisi mennä moiseen rysään.
Yhtö hyvän läppärin saat samantien vähän käytettyjä jos
viitsii vähän etsiä netistä. Toiseksi citymarketin läppäri, voiko odottaa
kovin paljoa että olisi joku laatulaite, oikea arvo onkin varmaan vain 200 euroa,
jos saattaa olla jo vanha mallikin mutta en tiedä mikä läppäri oli ollu.
Heh, on se hienoa, että tällästen uutisten myötä moni saa tuntea ylemmyyttä, kun "ei koskaan alennu ryntäilemään alennustavaran perässä". Mikäs siinä.

Muistetaanpa nyt kuitenkin myös se, että näiden uutisten yhteydessä on tapana liioitella. Tuntemani pariskunta haki keskiviikkoaamuna kaksi alennustelevisiota kyseisestä paikasta. Toki oli tungosta, mutta saivat telkkarinsa ja jonotusta oli lähinnä kassoille, mikä nyt ei yllättänyt ketään. Jonottamalla säästivät 400€ eikä sen kummempaa henkistä tai fyysistä traumaa kenellekään jäänyt.
Seuraavan kerran kun joku tällainen kauppa avataan elektroniikkatarjousten kera, menen kuvaamaan siitä ihmisryysästä videon sopivan turvalliselta etäisyydeltä ja laitan YouTubeen...
Kuluttaja on kuluttajalle susi.
mitäs vikaa jonotus numeroissa,järjestykksessä annettas numero ja tarjoustuotteet kaltereitten takana ja annettas numeroa vastaan asiakkaalle,tietenkin ne vois tapella ja tappaa niistä numeroista toisiaan tai yrittää varastaa toiselta tuotteen kassalle mennessä mutta parempihan sekin ois että 1-2 puukotettas hengiltä läppärin takia kuin se että tallotaan kymmeniä hengiltä joita on maailmalla tapahtunu tarjousten takia,me ihmiset olemme hulluja!!!!!!!!!!!!
Minusta tämä kertoo lähinnä siitä, miten matala elintaso meillä oikeasti on. Rahat riittävät vain välttämättömyyksiin ja sitten tungeksitaan tarjousten perässä ja ajetaan ilmaisella bussilla ilmaisille aamukahveille.
Pääsivätkö Sotaveteraanit ja invalidit ensin? Sivistysmaissa kuten Venäjällä tällainen ei tulisi kuuloonkaan!
Luulin, ettei tällaista voi tapahtua Suomessa, mutta näemmä voi.
Onko kellään käynyt mielessä että cittarissa oli muitakin tuotteita tarjouksessa kuin vain nämä läppärit??? Olisiko jokaiselle tuotteelle pitänyt olla omat jonot ja vuoronumero-jakajat... Vai olisiko kaikkien käveltävä koko kauppa läpi nätissä jonossa?? Miettikääpä nyt ihmiset vähän, helppohan vuoronumero systeemi on järjestää esim. Lippuja varten. Mutta nyt puhumme tavaratalosta missä on pikkasen isompi tuotevalikoima. Kun kolme ulkomaankohdetta tai harry potterin ensi-ilta
Mut kyllä kai te huomenna tulette halpoja töllöjä ostamaan, ettei tarvii yksin mennä?
Ai miten niin ahnetta touhua. Ihmiset oli kuin hyeenat silmät kiiluen ja vaahto suussa. MINÄ MINÄ MINÄ !!! Ja oma napa paukkui vaan. Oksettaa moinen itsekkyys ja materian tavoittelu muista piittaamatta.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tämä on niin älytöntä! Muistan, kuinka suurta myötähäpeää tunsin kerran vastaavassa tilanteessa: satuin elektroniikkaliikkeen oville samaan aikaan, kun porukka jonotti uutta pelikonsolia. Kaupan auetessa hätäisimmät kieri aukeavan portin alta ja rynniessään tiputtelivat rikki hyllytavaroita. Lopulta parin myyjän piti korottaa ääntä, ettei tilanne ryöstäytyisi täysin käsistä.
Yleensä tämä porukka, joka jonottaa kaikkiin kissanristiäisiin on sitä aikaansaava narinantuottajia ja joka-asia on päin peetä meilä Suomessa ollut jo vuosia?
Ollaan silti ( osa ) hyvätuloisia ja toinenpuoli sossuntuloisia, eli ahneus ja hyvinvoinnin
näyttöä täytyy löytyä ja rehennellä niillä, kyllä heidän passaa mällätä, mutta meikä eläkeläinen ei saa mitään ylimääräisiä tukia ja katselee päältä, kun kansa hörhöilee ja ryntäilee materiaalin perässä?
Esimerkiksi H&M on käyttänyt numerolappuja aina suunnittelijamallistojen lanseerauksessa, että vältyttäisiin ryntäyksiltä. Samaten Stockalla on aina vuoronrot lentolippujen myynnissä hulluilla päivillä. Tapa ei olisi varmasti huono isompienkaan kauppojen tai tarjouksien yhteydessä....
Verkkokauppa.com oli kanssa sen verran fiksu ettei tänään päästänyt kaikkia kauppaan mahtuvia kerralla sisään vaan jakoi porukan.
Mitenköhän paljon "ilmaa" on niissä varsinaisissa hinnoissa ? Joka puolella tarjotaan avajaistarjouksia joita ei tappiolla myydä. Miten paljon me loppujen lopuksi maksamme näistä "täysihintaisista" tuotteista liikaa ?. Meitä vedätetään suruttomasti. Kerrotaan vaan kuinka "kaikki kallistuu" Raaka-aineet kallistuvat, palkat, kuljetukset ym. Puhdasta Pas..aa.
näinpä.
Aivan hyvin voidaan myydä tappiolla. Jos 400 konetta myydään satasen tappiolla kone, ei se ole kuin 40000 euroa. Tämä on pikkurahaa liikkeelle.
Nyt kyllä myydään monia tuotteita todella tappiolla varsinkin Verkkokaupan avajaisissa.

Mitä on ilma? Miten voisit pyörittää yritystä jos myyt kaiken sisäänostohintaan? Ole hyvä ja perusta itse yritys jolla ei ole "ilmaa" hinnoissa, katsotaan kauanko pärjäät.
"Ilma" on sitä millä me ostamme eväät hengenpitimiksi. Meidän, siis duunareiden palkka on "ilmaa", jonka työnantajamme on kusettanut sinulta, "ilma" on se jolla elätämme itsemme ja perheemme...
Köyhä ostaa mitä pystyy, minä ostan mitä haluan. Ostaa kerralla 2000 euron kannetavan, niin ei tartte persaukisten kanssa jonossa tapella.
jännä juttu että Verkkokauppa.com onnistui järkkäämään asiat ilman mitään ongelmia vielä isommalla kävijämäärällä...
Verkkokaupassa ei tietääkseni myydä elintarvikkeita? Onko se sitten oikein jonotuttaa monta tuntia sitä joka tulee ostamaan ainoastaan maitopurkin?
Just tulin Jumbon cittarista ja ei enää tietoakaan ryysiksestä saati että olisi kassalla joutunut jonottamaan... Tietty tarkistin tilanteen, että uskaltaako sinne yleensä mennä mutta ei ollut "pelkoa"... ihan vain sinappia ostamassa.
Ostin keskiviikkona tuon saman kannettavan toisesta citymarketista hintaan 299€ eikä tarvinnut pahoinpidellä ketään tai joutua pahoinpidellyksi.
jos vaikka itse tavara maksaa määrän 200e niin lisäät siihen rahtikulut indokiinasta + tulli + rahtarille hitusen liksaa + kaupalle pikkuisen tuoton jne... eli tilaat suoraan valmistajalta niin voit muutaman euron säästää :)
Olen pienen elämäni aikana pyrkinyt väistämään tuollaisia tilanteita ja paikkkoja...

Halvin ei ole aina paras vaihtoehto vaikka olisi kysymys samasta tuotteesta, myös palvelu vaikuttaa ostopäätökseen
Tyhmää rynnitystä. Voisi jakaa asiakkaille numerot. Arvotaan sitten mitkä numerot saisivat ostaa ensimmäisinä tarjouksen. Ostoaikaa olisi vaikka tunti.
Mitä saadaan kun kuudesta kahdeksaan olentoa seisoo satapäisen vauhkoontuneena rynnivän biisoni lauman edessä, joiden tavoitteenaan on saada pala herkkua? Kasa p****a. Yllätys kun haluavat herkkuja.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Voisiko järjestää päiviä, jolloin kaikki myytäisiin korotetuin hinnoin? Saisi tehdä ostokset rauhassa.
Voi jessus, että ihmiset ovat tyhmiä juostessaan tarjousten perässä. En ikinä ole lähtenyt avajaistarjouksia ensiksi tuntikausia jonoissa seisomaan, saatikka niistä tappelemaan. Siitä huolimatta kotonani on kaikki, mitä tarvitsen ja edullisesti ne saanut.
Voi hyvänen aika! Cittarihan myy tavaraa muutenkin viikottain erilaississa plussa kampanjoissa elektroniikkaa samanlaisin tarjoushinnoin. Mikähän siinä on että juuri sen takia kun on avajaiset täytyy lähteä apinoimaan. Näissä pippaloissa ollut aasilauma on varmaan myöskin juossut suoraan tänään jätkäsaaren verkkokauppa.comin avajaisiin... Naurattaa niin että tulee ihan vedet silmiin.
Te kaikki ihmiset jotka ryysitte siellä, niin mitä oikein teidän päässä liikkuu? Ymmärtäisin jos olisi kyseessä hengissä säilymisestä!
Kyllähän tämäkin asia niin on että ei tästä kauppaa/kauppiasta voi syyttää. Jokaisen oma valinta meneekö jotakin tarjoustuotetta jonottamaan, sekä muistettava myös että kauppa on julkinen paikka jossa ei voi "rajoittaa" ihmisten määrää millään tavalla...eri asia esim yökerhoissa joissa asiakaspaikat on määrätty lääninhallituksen säädöksellä. Toki rajoittaa voi esim. juoksemista tai rullaluistelua/rullalautailua muttei tuommosia ihmismassoja hallita millään muulla kuin poliisivoimin. Ihmisten on opittava ajattelemaan muutakin kun vain "halvalla sain" aatetta! Noh, mutta onneksi näitä tulee harvoin ja vain ainoastaan isoissa kaupungeissa!
Normaali asuntonäyttötilanne kuplauunoilla!
Juu oli mielenkiintoinen ryysis. Cittari ei ollut yrittänytkään mitään jonotussysteemiä etukäteen. Vartija yritti tehdä parijonoa siinä vaiheessa kun oven eteen oli kerääntynyt jo satoja. Arvaahan se miten kävi. Kauppa sai taas mainosta, mikä varmaan oli tarkoituskin. Läppäri vaikuttaa kyllä ihan laadukkaalta HP:n koneelta. Ihan riittävä ainakin minulle. Ja ihan turhaa hurskastelua täällä siitä, että hui millaisia ihmisiä. Minullakin nyt sattui olemaan vapaata töistä aamulla, niin päätin edullisen läppärin hakea kun tuo vanha jo yskii. Kun nyt sinne kaupalle asti olin mennyt, niin tokihan siinä kannatti vähän juostakin että koneen sai. Enkä joutunut konetta keneenkään käsistä repimään. Joillakin näkyi kyllä olevan 5 konetta kädessään, varmaan jokaiselle perhenjäsenelle oma. Mutta aikamoinen saavutus sinänsä että 400 konetta saadaan tyhjennettyä lavalta 2:ssa minuutissa.
Toivottavasti kaikki jonottajat saivat vastinetta menetetylle ajalleen. Ps. tiedoksi, että myynnissä olleet tietokoneet ovat vanhentunutta ja alitehoista teknologiaa.
Mitä merkkii se läppäri oli?
Mitä muita "ihmiskokeita" CM tekee ?
Taisi olla erittäin vanhalla prossulla.
Näitä super-tarjouksia jossa tuotteita on vain rajattu pieni määrä pitäisi kieltää. Rehellisiä alennusmyyntejä, jossa tietyn tuotteen saa tietyn ajan halvemmalla ovat ok!! Ja jos tuote loppuu enenaikaisesti saisi vastaavan tuotteen samaan hintaan, niin Kuluttajavirasto mielestäni suositteleekin. Samalla täytyy sanoa että kaikki eri korttisysteemit ovat myös kalliita ja laittavat ihmiset eriarvoiseen asemaan. Tuntuu että kohta kaksi ketjua omistaa koko maan, ja jos niitä ei halua tukea maksaa kaikesta enemmän!!
Netissä on usein murheena asioiden nopea virta... Ihmiset eivät kerkiä päissään, enkä tarkoita päissäään vaan päissään, käsittelemään kaikkea infoa mitä siunaantuu...

Kuka jaksaa lukea lukea kaikki yli 200 kommenttia, kommentoidakseen asiasta asillisesti... Harva.
joo me ihmiset olemme sellaisia että emme näe tavaransisältöä,läppäri ja halpa hinta riittää.todellisuudessa tarjoustuote ei ole kummonen tai pahimmassa tapauksessa sillä ei tee mitään.näin se vaan on,halvalla ei saa hyvää,kuhan houkutellaan ihmiset paikalle
Kun kannat 399 euron laitteen ulos kaupasta sen arvo onkin enää 199 euroa. Todellinen voittaja-aines siis jonotti ja rynni itselleen eilisen hitin käypään hintaan. Sillä läppärillä onkin sitten hyvä seurata kyseisen laitteen hinnan putoamista, kunnes seuraava, paljon parempi mutta oikeasti aivan samanlainen laite tulee aasilauman houkuttimeksi seuraaviin "avajaisiin"...juoskaa...hiaaaaaaa
Ensinnäkin tuo väite hinnan alennuksesta ei pidä paikkaansa. Aivan varmasti saa avaamattomasta 399 euron tietokoneesta enemmän kuin 199. Toiseksi ei niitä edes ole tarkoitettu jälleenmyyntiin vaan käytettäväksi Sitä tietokonetta ei todellakaan tänään saa mistään 199 euroon vaikka kuinka niin yrität väittää.
Kyllä teille saa aina nauraa.
Köyhän ei kannata ostaa halpaa....
Taas saa Jumbon Citymarket ilmaista mainosta ku jengi itkee ja valittaa kaikissa mahdollisissa keskusteluissa miten paskaa palvelua ja tuotteita oli ko. tapahtumassa.
Itse olin paikalla keskiviikkona heti kun ovi aukesi. Ihmiset kulkivat ihan rauhassa, edessäni oleva pyörätuolissa istuva nuori mies rullasi rauhassa eteenpäin ja hänelle annettiin tilaa. Toinen puoli kaupasta oli ihan tyhjä ja ruuhkat oli noiden elektroniikkatuotteiden luona. Jos joku ei etukäteen tajunnut, että ruuhkaa tulee, täytyy olla idiootti. En sano että tuollainen on hyvää käytöstä, mutta nyt on kenenkään turha nostaa itseään muiden yläpuolelle tekopyhää paskaa jauhamalla siitä, miten kauheaa käytöstä kaupassa oli, varsinkin jos ei edes ollut paikalla. On se ihme, että aina juuri ne jotka eivät edes ole olleet paikalla, tietävät kaiken parhaiten? Vinkujien on hyvä pysyä jatkossakin poissa näistä junttien kekkereistä ja ne jotka menevät paikalle voivat varautua samaan myös jatkossa. Ei asia pas...tärkeänä moralisoimisesta miksikään muutu!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
ihmettelen suuresti, minkä ihmeen takia HS oma kaupunki on haastatellut elintarvikkeen Kauppista Matti Himbergiä, koska nämä kodinelektroniikkaan liittyvät tarjouskarnevaalit järjesti Kesko ja citymarket Jumbon TAVARATALO. Himbergillä ei näihin ale-hintoihin, tarjousten esillepanon eikä tavaran noudon kanssa ole mitään tekemistä. Tässä on aivan turha maalata syntipukiksi elintarvikekauppiasta. Ohjatkaa ihmiset hyvät ne haukkumakommenttinne oikeaan osoitteeseen? Olisiko oikea paikka esimerkiksi jumbon turvallisuuspalveluista vastaava yritytys? Kesko? Tai jumbon citymarketin käyttötavaran tuotteista vastaava henkilö? Fakta on se, että kauppias ja tavaratalonjohtaja on kaksi aivan eri ihmistä ja heidän vastuulla on yhteisesti avajaiset Jumbon Citymarketissa. Kauppias vastaa elintarvikkeen avajaisten sujuvuudesta ja tavaratalonjohtaja Käyttötavaran avajaisten sujuvuudesta.
Suomalaiset on kyllä tyhmintä kansaa koko tällä pallolla. Onneks tse oon vaan puoliks - voin aina paeta isänmaahani kun alkaa tarpeeks veetuttaa :)
Nonna on hyvä ja pakenee sinne köyhään isänmaahansa ennen kuin alkaa veetuttaa, niin tämänkin "tyhmän" kansan keskimääräinen ÄO nousee kohisten.
""En tiedä toista vaihtoehtoa. Tietysti ihmisille voisi antaa numerolapun käteen, mutta en ole nähnyt sellaista tehtävän missään", Himberg sanoo."

Paitsi rock-konserteissa. Aamulla ihmiset jonoon, ja jonottajille numerot käteen. Sitten tunnin välein täytyy käydä varmistamassa paikkansa jonossa. Kunnes joskus kuuden maissa avataan ovet.
Hyvin tuntuu tämä uusi kone toimivan, olen ostokseen tyytyväinen, vaikka aamulla vartti menikin sen hankintaan. Porukkaa oli reilusti, mutta ei siellä kellekään mitään henkisiä kärisimyksiä pahempaa käynyt. Aikamoista jeesustelua tässä keskustelussa. Meidän köyhien on pakko yrittää...
Eihän tosta saa syyttää ihan itseään..pakkoko se on mennä muiden junttien tapaan ryysii johonki avajaisiin..Mulle on aivan sama saako jonku paskaläppärin parisataa halvemmalla,jos tarviin jotain tilaan sen verkosta kotiovelle kannettuna,eipähän tarvii vaarantaa henkeään ja rutista siitä jälkeenpäin ku ..... on jo housussa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Aika kultaa muistot.. Aikoinaan Ekan gigantin avajaiset suomessa ja n.10-vuotta sitten helsingin stokkan hulluilla-päivillä ei ollut mitään jonotuslippujen jakoja jonossa eli joutui juoksemaan 6 kerrosta ylös saadakseen haluamansa matkan monta sataa € halvemmalla.
Ps. Hulluilla päivil on "sivistyneillä turkistädeillä" vieläkin käytössä kyynärpäät, kun saa gantin pyyhkeitä tai calvinin kakkuja HALVALLA
Voi jeesus, ne jotka sielä rynni ja vei toisten kädestä läppäreitä, niin onneks olkoon olette ansainneet vuoden "lapsellisuus" palkinnon, oikeesti aikuset ihmiset rynnii väkisin, että toisia sattuu, lapsellista. Onko jääneet kenties ala-aste tasolle?
Miksi täällä haukutaan köyhiä?
Olen kuusikymppinen ja sairauden vuoksi eläkkeelle JOUTUNUT.
Eläke on niin pieni ettei mihinkään ylimääräiseen jää rahaa.
Minulla on tämä vanha pöytäkone joka vie älyttömästi sähköa joten olen haaveillut pitkään läppäristä.
Koska en ole ollut koskaa esim.Stockkan hulluilla päivillä minulla ei ole hajuakaan siitä miten näissä jonoissa käyttäydytään.
Entä jos olisin ollut niin terve/rikas,että olisin tyhmyyttäni jonoon mennyt?
Miten siitä jonosta pääsee pois?
Eihän siinä ole mitään tehtävissä jos jonoon on joutunut.
Joten, älkää rikkaat pullamössö ihmiset haukkuko niitä joitten on pakko hankkia ko.laitteet tällä tavalla.
Nykyisin on melkein pakko olla tietokone,kaikki asiat hoidetaan sitä kautta.
Niille jotka ottavat tavaroita jopa käsistä sanoisin,että toivottavasti näppäimet polttavat näppejä.
Ja KAUPPIAALLE PITKÄ MIINUS,olet vastuussa lainmukaan tälläisesta.
En koskaan mene Jumbon Cittariin.No,harvoin käyn muutenkaan,ne hinnat,ne hinnat....
Ihan heti tuota kauppiaan "Kannettavien tietokoneiden suosio tuli kaupalle yllätyksenä, sanoo Jumbon Citymarketin kauppias Matti Himberg " yllättyneisyyttä en usko, eihän tuollaista tarjousta olisi laitettu, jos kauppias ei olisi uskonut sen kiinnostavan asiakkaita.
Se on tavaratalonjohtaja joka vastaa K-citymarketeissa käyttötavarapuolen tarjouksista ja asioiden sujuvuudesta, ei kauppias. Kauppiaan vastuulla cittareissa on elintarvikepuoli. Ihan vain tiedoksi.
Ensinnäkin kauppias vastaa elintarvikkeesta, joten häntä on varmaan turha syyttää läppäreiden aiheuttamasta ryysiksestä!
Toiseksi hyödyttääkö se jotenkin, jos te ihmiset täällä arvostelette muita? Pitäkää huoli omista asioistanne, ja monikin tänne kirjoittavista on vaan näreissään kun ei itse älynnyt sittarin tarjouksia ja missasi ne. Ja nyt jälkeenpäin on helppo arvostella kun oikeasti itse olisivat toimineet samassa tilanteessa aivan samoin, koska joukossa tyhmyys tiivistyy. Jos tälläiset tarjoukset eivät ole houkuttelevia tai kiinnosta teitä, pysykää kotona ja antakaa heidän ketkä haluavat, hakea tarjoukset.
Joku epäili, oliko alennus hinta kusetusta. Tuskin. Eiköhän tarkoitus ollut vaan saada asiakkaita paikalle jollakin huipputarjouksella joka toimi houkuttimena ja siinä ohessa myydä muita vähemmän halvempia tarjous/normaalihintaisia tuotteita? Tai näin ainakin itse ajattelen.
Taas tulee todettua nimilistan tärkeys, merkittynä paikalle tuloaika. Tämä ryntäily loppuuu ilmeisesti vasta sitten kun joku kuolee jossain, kun asioille ei järjestysmiesten taholta osata puuttua, vaan naureskellaan ihmisten typeryyttä tavaran tai artistin perään... Keikoilta ja festareilta tuttu juttu.. Miksi kukaan ei tee niinkuin on hyväksi havaittu, jonolista ei numerolaput(niitä otetaan monia ja jaetaan kavereille, epärehellisyys kun kukoistaa!
Hyvä edes, kun saa tapeltua jokapäiväisen leivän itselleen ja perheelleen. Ei enää jaksa ja ole aikaa tapella yhdestä halvasta läppäristä. Sitten, kun on varaaja aikaa, niin ostaa kunnon läppärin.
Iteppä tämä kys. henkilö tunki sinne ryysikseen muiden idioottien sekaan. suomalaiset tunkevat samalla hulluudella jonottamaan vaikka tonnikalaa jos saa 100 purkkia 50 purkin hinnalla. Hävettää.
Ainoa, joka tässäkin voittaa on - kauppias. Hinnoittelulla sumutetaan asiakkaita mennen tullen. Kannattaa seurata hintoja ja olla selvillä käyvistä hinnoista. Yksin läppärimalleja tulee koko ajan lisää ja vanhemmat mallit vanhentuvat ja halpenevat viikoissa! Tässäkin taisi yksi halpaerä mennä suurimmaksi osalle ihmisille, jolla ei koneelle ole mitään käyttöä. Kauppa kannattaa ja hölmö on se, joka maksaa (liikaa). Kaupan marginaalit taas kasvaneet, niinkuin viime päivinä on saatu lukea!
Ei kauppias, vaan Kesko.
Voi helkkari, toi on iha naurettavaa et jos toisella on jo läppäri ja sit menossa kassalle niin sieltä tulee joku pummi ja ottaa väkisin kädestä. Tais homma mennä pikkasen käsistä, jos jonkun 50-100 euron läppärin takia alkaa riehumaan!
Näin vanhoja aikoja muistellen tuolla olisi pitänyt olla jonkin sortin ilmapistooli mukana ja sillä pamauttaa kerran ilmaan niin olisi mukavasti päässy ostamaan ostoksensa rauhassa ilman, että ketään tunkee väkisin päälle. :D
Olin joskus Saksassa Media Marktin avajaisissa. Ihmiset kiljuivat ja puristuivat kasaan, ovet laitettiin lukkoon, koska tilanne meni täysin hallitsemattomaksi varastamiseksi. Ambulansseilla vietiin useita ihmisiä paikalta.
Ei ne köyhät vahingossa ole köyhiä. Käyttäytyminen CM:ssä kertoo kaiken ihmisestä. Sana alkaa i:llä.
Himbergille tiedoksi, että Gigantissa on ollut numerolaput käytössä, kuten myös Stockmannilla hullujenpäivien aikaan. Parempi vielä kun vartija jakaa ne jokaiselle yksitellen, etteivät ihmiset pääse niitä hamstraamaan kavereilleen.

Jumbossa tapahtunut oli huonosti organisoitu, joku olisi oikeasti voinut tallautua jalkoihin ja kuolla. Aikuisilta ihmisiltä (asiakkailta) erittäin törkeää ja ajattelematonta käyttäytymistä. Oikeasti, hyi hävetkää! Ihmishenki näyttää joillekin olevan arvottomampi kuin parin sadan euron läppäri. Ei mitään käytöstapoja!
YHTEISKUNNAN, KAUPAN JA PELASTUSVIRANOMAISTEN VIKA!!! Millä oikeudella päästitte minut tungoksen keskelle? Jouduin maassa maaten suojaamaan tarjousläppäriä kehollani ja pitämään siitä kaksin käsin kiinni, ettei sitä viety. Halvalla sain, en ole vielä avannut, en osaa käyttää, enkä kyllä tiedä mitä sillä tekisin. Luultavasti halpisläppäri niin huonokin, että nipin napin sähköpostin sillä lukisi, ehkä laskut nettipankissa maksaisi. Tosin en ole varma uskallanko sitäkään tehdä, kun juuri annoin kaikki salasanani pankille, kun ne olivat ne kuulemma hukanneet.
Tämä summaa keskustelun tästä aiheesta varsin hyvin. ;)
..aivan mahtavan hauskaa. Nyt olisi tehtävä näistä kauppajutuista jokin televisio hupailu. Missä ja milloin suomalainen perheenäiti tai isä muuttuu markkinavoimien riivaamaksi! ..on jopa kuollutkin tarjousjonoissa ihmisiä...
Hei! Täällä yksi mummo vaan. Jos et tiedä mitä teet sillä, niin myy se minulle, että
voin opetella. Kun näyttää, että se täytyy nykyään olla, muuten ei enää tule toimeen.
Sanotaan aina, että katso netistä, sivu se ja se. Siellä on ruokareseptit ja kaikki. Etsi
ne sieltä joutessasi. Voi hyvänen aika. Ja sinne pitää antaa syntymäaika, jos meinaa
rekisteröityä. Ei tule kuuloonkaan. Iltalehtiä lukisin ja hankkisin Skypen.
Skype on hyvä hankita, kunhan ystävilläkin olisi skype. Skypien väliset puhelut on ilmaisia, vaikka Kiinaan soittaisit ja juttelisit tunnin. Helppo pitää yhteyttä ulkomailla oleviin läheisiin.
Just! Kauppias Himberg myhäilee tyytyväisenä, eikä paskaakaan ajattele asiakkaiden turvallisuutta. Miksi ajattelisi?? Ooh rahaa tulee kassaan, se on tärkeintä. Ihminen rusentuu ryysiksessä, voi voi!
No, mikäs lauantaiaamun jonotuksessa oli vikana kun kukaan ei rutise? Vai saiko sieltä tänään kaikki kaiken haltamansa?
Lainatakseni kotimaista laulu- ja soitinyhtye Stam1naa:

"Rahtasit ostoskassissa rippeitä moraalista
Repesi säkin pohja elintasovaatimuksista
Käteistä kuivana ei ole edes leipään,
Tavarantulvan vietävänä puret hammasta

Talouskriisi on syypää kaikkeen, vaan kauan eläköön kulutusjuhla

Hukutit itsetuntoa, hukutit materialla
Hukutit pelkoa ja heikkouttasi
Kolme jos kahden hintaan saa tavaraa,
Halutaan tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä. "

Mikä meitä "sivistyneitä" ihmisiä oikein vaivaa? Pelaamme omalla ja muiden terveydellä vain saadaksemme itsellemme tavaraa, joka ei ole välttämättä edes tarpeellista
Numerolappusysteemin olen nähnyt käytössä ainakin ameriikan maalla ompputietokonekaupassa. Hyvin näytti toimivan.
Ja lisättäköön, että omenakaupan edessä ihmiset olivat sievänä jonona ennen kaupan aukeamista. Siis ihan toisin kuin me "kohteliaat ja hyvinkäyttäytyvät" suomalaiset...
Ei ihminen ole syntyjään paha, ahne tai itsekäs. Ihmisellä on syntyjään vain tarve tulla toimeen ja pitää itsensä ja perheensä hyvinvoivina. Nykyisen median ja markkinointikoneiston tehtävä on näyttää ihmisille, mitä hyvinvointi on (mitä enemmän kulutat ja mitä enemmän sinulla on ostovoimaa, sitä onnellisempi olet), riippumatta siitä onko sillä mitään tekemistä todellisuuden ja ihmisen todellisten tarpeiden kanssa.

Yhteiskunta taas pitää yllä keinotekoista niukkuutta niin, että paras elintaso on vain harvojen etuoikeus. Kun suuret ihmismassat saadaan näin kuvittelemaan, että onni löytyy Cittarista, markkinatalouden koneisto pyörii ja rullaa. Nämä uutiset ovat sille vain nannaa. Kun ihmiset käyttävät viimeisetkin senttinsä tavaraan, on kaikki hyvin. Vielä parempi, jos mennään luoton puolelle.

Jos ihmiset oikeasti hillitsisivät kuluttamista, koneisto ei enää pyörisi. Tämä esitellään meille kauhukuvana, "talouden romahtamisena", vaikka todellisuudessa oikeassa maailmassa, siis luonnossa ja tällä maapallolla mikään ei muuttuisi. Aurinko lämmittäisi, pelto tuottaisi satoa ja sade kastelisi samoin kuin ennenkin, ellei jopa paremmin. Ihmiskunta on rakentanut rahamarkkinataloudesta luonnosta niin pahoin irrallisen systeemin, että edes se itse ei sitä pysty hallitsemaan.
Aika naurettavaa rynniä halpiskoneen perässä, halvimmat on aina sellaisella prosessorilla minkä mallia eivät kehtaa edes mainoksissa mainita ja pettymyksiä tulee jo asennusvaiheessa kun kone on tajuttoman hidas. Melkein kaikki onnettomalla prosessorilla varustetut koneet ajetaan tukkoon haittaohjelmilla jo ensimmäisen kuukauden aikana ja sitten ihmetellään kun on hidas käyttää. Kannettavien laatu on romahtanut ja niitä joutuu hylkäämään usein jo vuoden käytön jälkeen kun takuu on umpeutunut. Yleisimmät viat ovat prosessorituuletin ja emolevy, tuuletin on ylihinnoiteltu ja työ maksaa enemmän kuin kone emolevyn vaihdosta puhumattakaan.
Tässähän mä surffailen sillä halpisläppärillä, erinomaisesti toimii kyllä normaalikäyttöä varten :) Jos olisin säästänyt edes 100e, olisin kyllä jonottanut niin kuin jonotinkin. Kyllä se oli sen arvoista, kun "alaluokan" ihmisillä ei aina varaa ole edes siihen ylimääräiseen 100 euroon. Nyt siellä joku uuno varmaan ajattelee, että "no kuinkas sitten teillä oli varaa siihen 200 euron koneeseen hehheh"... No miettikääs vähän. Opiskelijatuki on hyödytön, koska vanhempani tienaavat niin paljon. Siis herranjumala, käyn itse töissä ja tienaan 400e kuussa, sekä koulussa, maksan vuokraa vanhemmille sekä ruoista. Ei kaikilla mene aina niin hyvin, ja kyllä, tuhlasin yli puolet palkastani tietokoneeseen, koska sitä tulen tarvitsemaan töiden takia, koulun takia ja muutenkin. Ei ne vanhempien tulot enää minuun mene, miettikääs nyt vähän ihmiset ennen kuin kirjoittelette typeriä kommentteja. Täällä ihmiset vain päivittelevät "voivoi kuinka ihminen on eläin, ihan kuin viidakossa eleltäisiin" no muistakaa että ihminen on eläin ja viidakosta ollaan tultu ja sinne luultavasti päädytäänkin :D
LOL.

Ensimmäisiä tarjousläppäreitä myydään jo varmaan tappiolla huuto.netissä...

Alaluokka on hellyyttävää. Se tarjoaa parasta viihdettä päivästä ja vuodesta toiseen ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Melkein tulee syyllinen olo kunnes muistaa, että verojen muodossa se alaluokka olemassaolostaan aina kuitenkin jaksaa muistuttaa.

PS.
Ei se Applen tonninkaan läppäri ole oikeasti kallis vaan suorastaan halpa. Muovikoppainen ollut päivittäisessä käytössä nyt 5 vuotta ja pelittää yhä kuten ensimmäisenä päivänä. Alumiinikoppaisen odotan palvelevan ainakin tuplasti pitempään. Tiedoksi, että varaosia saa vielä vuosienkin jälkeen jos tarvetta ilmenee. Omassa tapauksessani molemmat ovat maksaneet itsensä takaisin moneen kertaan pelkällä arjen sujuvuudella ja mielenrauhan takaajana. Priceless.
Voih voih juosta nyt jonkun säälittävän läppärin perässä. Muutenkin tarjoukset tekee ihmisistä ihan hulluja, tavaraa ehkä ei tarvita mutta kun halvalla saa Jotkut osaa olla nii materialisteja.

Ostan itse tarvittavan tavaran oli hinta sinänsä mitä hyvänsä miksi juosta hulluna tajousten perässä.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme