Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Ajoneuvojen törmäys Lippulaivalla ei johtanut vakaviin vahinkoihin.|Lukijan kuva

Kauppakeskus Lippulaivan edustalla sattui perjantaina aamupäivällä hieman erikoisempi onnettomuus, kun vartiointiliikkeen auto murjoi ambulanssia.

Hälytystehtävistä asemalle palaamassa ollut sairaankuljetusauto oli parkkeerattu kauppakeskuksen edustalle. Sairaankuljettaja Hanna odotti ambulanssissa apukuskin paikalla kuljettajaa palaavaksi.

- Meidän edessä loivassa rinteessä oli pysäköitynä vartiointiliikkeen auto. Auto lähti tulemaan hitaasti päin. Ajattelin, että peruuttaapas lähelle. Luulin, että siellä on kuski sisällä. Mutta auto tulikin suoraan kylkeen, Hanna kertoo.

Törmäys ei ollut raju, mutta ambulanssin kuljettajanpuoleinen ovi meni lommoille ja sivupeili rikkoontui.

- Jonkun aikaa siinä sitten odoteltiin. Pihalle tuli hetken päästä vartija, joka kiroili tullessaan. Hän huomasi heti, mitä oli tapahtunut ja sanoi, ettei ollut laittanut käsijarrua päälle, vaan ykkösvaihteen, Hanna kertoo.

Kolhitun ambulanssin työt jatkuvat lommoista huolimatta, ainakin jonkun matkaa. Ovi sentään yhä avautuu.

  • Heidi Lämsä, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

arvokuljetusautohan tuo on..
No on se silti vartioimisliikkeen auto. Vartioimisliike hoitaa arvokuljetuksia.
Arvokuljetus ei ole vartiointi toimintaa joten näin ollen auto ei ole vartioimisliikkeen.
Saivartelija!
Tässä vahän pilkkuja niitä kaipaaville: ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
YaZ: G4S Cash Solutions on vartioimisliike, eli kyllä toi auto on vartioimisliikkeen (tai sitten rahoitusyhtiön...)
huolimattomia kuljettajia tuolla arvokuljetusyhtiöllä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Tekevälle sattuu. Omassa autossani ykkösvaihteen pitäisi pitää auto paikallaan erittäin hyvin, jyrkässä mäessä hyvä tietysti varmistaa käsijarrulla.
G4S toimialat ovat: Arvokuljetus ja rahankäsittely, lukkoaseman palvelut, vartiointipalvelut ja konsultointi & koulutus.
Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (12.4.2002/282), 2 pykälä 1 momentti ja 6 kohta:

"Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:

6)arvokuljetustehtävällä vartioimistehtävää, jossa vartioidaan kuljetettavana olevaa arvo-omaisuutta..."

Arvokuljetus on laissa määriteltyä vartiointitehtävää, joten sitä ei voi suorittaa vastiketta vastaan ilman vartioimisliikelupaa.
Jooó niinhän sä luulet.ensimmäisen pykälän ja 6 momentin mukaan vartian pitää pysyä pakettiauton lukitussa tavaratilassa jos auto lähtee rullaamaan huolimattoman työtoverin takia.
Jaaha. Että G4S.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Niinpä niin, vain todellinen "automies" laittaa ykkösen silmään.

Itse vetelen aina kässärin kun jätän auton parkkiin. Oli loivaa tai ei.
Vartoitiliikeen auto oli ajaa päälleni fillaritiellä, ja heti perään ajoivat edessäni ja lopulta olin törmätä auton sivuoveen. jututun vartioita turhaan. heillä oli asenneongelma - eivät nähneet tehneensä väärin.
Pieni tallentava kamera maksaa 40-60 eur. Itselläni on vastaava. Otin sen aina mukaan ajolle. Kamera meni rikki kesällä :( Kamera oli kiinni kypärässä joka kuvasi katsomaani suuntaan, toimi hyvin.
Vartioimistehtävää suorittamassa oleva henkilö saas ajaa jalkakäytävällä/pyörätiellä/muilla perusliikenteeltä suljetulla alueella/väylällä. Syy on tieliikennelain kohta vuodella 1937 tai 1939. Vartioimistehtävällä oleva ajoneuvo on ns. huoltoajoneuvo. Eli on lupa ajaa varovaisuutta naudattaen myös jalkakäytävillä. Tässä tilanteessa ei edes tarvitse käyttää keltaista vilkkua katolla.
Tästä asiasta puhuttiin vuosia sitten lehdissä ja tälläisen homman muistan.
Mutta kaipa se on vartioilla sama kuin lehdenjakajilla/jakelukuskeilla yms. eli liian tiukat aikataulut. Nykyään halutaan tehostaa ja joka alalla vähennetään työntekijöitä ja lisätään töitä asenteella "kyllä ne ehtii". Osittain varmasti tässäkin tapauksessa ollut käynyt näin.
Hetkellistä pysäköintiä varten kannataa aina vetää seisonta jarru kiinni.
Käsijarrurin kestää pitkään kun käyttää järkeä vähän sen käytössä eikä aina kisko kattoon saakka sitä kahvaa. Suurimmassa osassahan autoja käsijarrun voimaahan voi säätää sillä kuinka paljon kahvaa ylöspäin vetää. Vaihde päälle + tasaisella kevyesti käsijarrua niin että työntämällä auto ei enää liikkuisi riittää. Isossa ala-/tai elämäessä kannattaa renkaatkin vielä kääntää kohti kanttikiveä tai niin kuin itse teen joskus että laskeen autoa niin käännetty rengas nojaa hieman kanttikiveen. Silloin ei tarvitse niin hirveesti kiskoa kuluvaa käsijarrua päälle.

Auton käyttö on taitolaji.

Vinkkinä vielä keillä on automaattivaihteistossa pysäköintilukko eli p-asento ja kaikissahan sitä ei ole. Niin ensin auto seis-käsijarru päälle-vaihde vapaalle-jarrupoljin ylös ja sitten vasta p-asentoon vaihteenvalitsija. Tämä on oikea järjestys pysäköidä automaatilla, näin p-asento ei jää jumittamaan eikä sitä tarvitse puoliväkisin repiä pois p-asennosta jos koko auton massa lepää p-asennonlukon päällä.
Seisontajarru ei kulu, mikäli sitä käytetään siihen, mihin se on tarkoitettu.

Tosin joissain autoissa on käyttöohjeissa maininta, että joskus pitää ajaa pätkän matkaa känkkä köykäsesti päällä. Pysyy rummut kirkkaina.
Oikeissa autoissa on vuodesta nakkisota ollut pakkilukko - virta-avainta ei saa pois ellei pykälä ole pakilla. Pitäisi olla direktiivin vaatima pakko, niin vartijatkin sen osais.
Kerros mulle tuollainen auto jossa virta-avainta ei saa pois ellei vaihteisto ole peruutusvaihteella (pakilla) . Automaattivaihteisissa kylläkin useimmissa pitää olla P (eli park=pysäköinti) asennossa että avain lähtee pois. Manuaalivaihteisissa lähtee usein virtalukosta pois kunhan on vain 0-asennossa. No, mutta tekevälle sattuu... :)
No mut justhan sä kerroit itse :D
Ei ole honk ilmeisestikään vanhemmalla Saabilla ajanut...
Saab 99 siinä tais olla niin! et piti olla pakkipäällä ennen kun sai virta-avaimen pois.
Virta-avain oli siin vaihdekepin ja käsijarrun välissä lattiassa.
Saabeissa on ollut vuosikymmenet systeemi että virta-avain lähtee pois manuaalirasiaisesta vain pakki päällä.
veikkaan saab
Poistin autostani käsijarrun sekä tuulilasin.
Arvokuljetusauto näyttäisi olevan MB Sprinter (kuten myös ambulanssi). Kyseisellä automallilla ajaneet henkilöt tietävät että siinä on aivan turha vedellä sitä käsijarrua. Se toimii puolisen viikkoa vuodessa (juuri katsastuksen ajan kun se kalliisti korjataan), sen jälkeen se ei enää loppuvuonna toimi. Ainakin paripyörällisissä malleissa tilanne on tiedossa ja varustukseen kuuluu pyöräkiila :)
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme