Poliisi ei käännytäkään venäläistä isoäitiä Irina Antonovaa huomenna. Ulkomaalaispoliisi vahvisti asian keskiviikkona iltapäivällä.
Poliisin mukaan käännytys siirtyy, eikä sitä tehdä ainakaan lähipäivinä.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Antonovan terveydentila halutaan ensin selvittää. Käännytystä ei tehdä, jos se vaarantaa Antonovan terveyden.
Kyseessä on Paateron mukaan Helsingin poliisin itsenäinen ratkaisu. Helsingin ulkomaalaispoliisista käännettä ei haluttu kommentoida.
Poliisi oli aiemmin kertonut Antonovan läheisille, että venäläinen vanhus käännytetään keskiviikkoaamuna. Hän ei ole saanut Suomesta oleskelulupaa, ja käännytyksestä on lainvoimainen päätös.
Tapaus on saanut runsaasti huomiota Suomessa ja Venäjällä, jonka media on seurannut asiaa tiiviisti.
Suomessa käännyttäminen on jakanut mielipiteitä voimakkaasti. Kun HS.fi kysyi lukijoidensa kantaa asiasta maaliskuun lopulla, noin puolet nettikysymyksen vastaajista kannatti ja puolet vastusti käännytystä.
Antonovan lähipiirissä poliisin tuoreimpaan ilmoitukseen suhtaudutaan varauksella. Tytär Natalia Käärik kertoi STT:lle pelkäävänsä, että poliisi tulee sittenkin hakemaan äidin.
Eduskunnassa on tänään jätetty kirjallinen kysymys ulkomaalaislain muuttamisesta isoäitien käännytysten estämiseksi.
Allekirjoittajina on 80 kansanedustajaa kaikista puolueista perussuomalaisia lukuun ottamatta.