Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa pitää järjestää uudet kuntavaalit, päätti korkein hallinto-oikeus. Kunnissa kokeiltiin viime syksyn vaaleissa sähköistä äänestystä. Yli 200 ääntä jäi laskematta äänestysjärjestelmän virheen takia.
Kauniaisissa kirjautumattomia ääniä oli 61, Vihdissa 122 ja Karkkilassa 49.
Sähköisen äänestyksen ongelmista valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valitukset. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) tehtiin päätöksestä neljä jatkovalitusta, joissa oli kuusitoista valittajaa.
KHO:n mukaan kotiin lähetetyssä , vaalien ilmoituskortin liitteenä olleessa sähköisen äänestyksen sanallisessa ohjeessa oli puutteita.
Myos äänestysjarjestelmässä oli toimintovirhe. KHO:n mukaan sähköisen äänestyksen valmistelussa toteutetut toimet olivat lainvastaisia, ja vaalit toimitettu virheellisessä järjestyksessä.
KHO:n mukaan virheellisyydet ovat saattaneet vaikuttaa vaalien tulokseen, kun lisäksi otetaan huomioon rekisteröitymättömien äänestystapahtumien määrä. Virheellisyydet ovat sellaisia, etteivat vaalien tulokset ole oikaistavissa, sanoo KHO.
Vihdin, Karkkilan ja Kauniaisten on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin uusien kuntavaalien järjestämiseksi.
Karkkila, Kaunainen ja Vihti voivat itse päättää, milloin ne järjestävät kuntavaalit uudelleen.
Vaalit uusitaan todennäköisesti syksyllä.
Kauniaisten keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Thomas Berg ei usko, että uudet vaalit ehdittäisiin järjestää kesäkuun alussa eurovaalien yhteydessä, eikä se olisi tarkoituksenmukaistakaan.
Karkkilan vt. kaupunginjohtaja Jukka Anttila arvioi, että jos kesäkuu tulee liian pian, vaalit voitaisiin uusia syyskuussa.
Uusintavaaleissa ovat samat äänioikeutetut ja ehdokkaat kuin lokakuisissa vaaleissa. Väestörekisterikeskus lähettää äänioikeutetuille uuden ilmoituskortin, ministeriö kertoo.
KHO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen. Yksi hallintoneuvos katsoi, että äänestamisestä annetut ohjeet olivat riittävän selkeät ja yksityiskohtaiset.
Lisäksi äänestäjillä oli mahdollisuus käyttää vaaliavustajaa sekä valita, käyttääkä sähköistä äänestystä vai tavanomaista kirjallista menettelyä.