Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Sun, 18 Jul 2010 21:35:00 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Medi-Helin pelastustyöntekijät elvyttivät poikaa noin puolen tunnin ajan tuloksetta Oittaan uimarannalla Espoossa.|
  • Hukkunutta etsittiin illansuussa lauantaina Kalastajatorpan rannassa.|

Viikonloppuna hukkuneiden määrä on yhä kasvanut. Sunnuntai-iltana tietoon tuli kaksi hukkumistapausta – nainen Helsingissä ja mies Kotkassa.

Yhteensä helleviikonlopun aikana on hukkunut ainakin kymmenen ihmistä.

Määrä on jopa enemmän kuin juhannuspyhinä, jolloin kirjattiin yhdeksän hukkunutta.

Helsingin Puotilassa vuonna 1946 syntynyt nainen löydettiin hukkuneena Varjakanvalkaman läheltä puoli seitsemältä.

Kotkassa Poikakallion uimarannalla Metsolassa veteen vajonnut mies löydettiin etsintöjen jälkeen hukkuneena.

Tähän mennessä heinäkuun aikana on hukkunut jo noin 30 ihmistä. Viime vuonna koko heinäkuussa hukkui 22 ihmistä.

Viime yönä Parkanosta Pirkanmaalta löytyi nainen vedestä. Poliisi on kirjannut tapauksen alustavasti hukkumisena, mutta kuolinsyy ei tuoreeltaan ollut täysin varma.

Eilisen aikana vesilläliikkujia kuoli kuusi, joista kolme pääkaupunkiseudulla.

Espoon uimarannoilla oli surupäivä, kun Bodomin-Oittaan rannalla hukkui nelivuotias poika ja Luukin uimarannalla noin 82-vuotias mies.

Medi-Helin pelastustyöntekijät elvyttivät pikkupoikaa noin puolen tunnin ajan tuloksetta. Onnettomuus tapahtui hieman ennen seitsemää illalla, jolloin rannalla oli vielä paljon uimareita ja auringonottajia.

Poika oli rannalla perheensä seurassa.

Myös Helsingin Kalastajatorpan rannassa hukkui kolmekymppinen mies noin kahdeksan aikaan lauantai-iltana.

Mies oli ilmoitettu kadonneeksi ja löytyi puoli tuntia myöhemmin vedestä tajuttomana. Miestä elvytettiin tuloksetta.

Lauantaina aamuyöstä Rautalammilla Pohjois-Savossa hukkui nuorehko miesveneilijä. Hän joutui veden varaan veneen kaaduttua Niinivedellä.

Päijät-Hämeessä Hollolassa kuoli mies, joka oli ilmeisesti lähtenyt uimaan mökkirannasta. Etelä-Savossa Puumalan Ummistonvedellä hukkui uistelemassa ollut 66-vuotias imatralaismies.

Toissa iltana Haminassa löytyi hukkuneena vuonna 1945 syntynyt mies. Hän oli lähtenyt uintiretkelle Summan edustalla sijaitsevasta Varvionsaaresta.

Jo keskiviikkoiltana Kalajoella kadonnutta poikaa ei ole useiden päivien etsinnöistä huolimatta löydetty. Poliisi epäilee pojan hukkuneen.

Suomen uimaopetus - ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan tänä kesänä oli kesäkuun loppuun mennessä hukkunut 55 ihmistä.

Liitto kerää tilastoja pääasiassa mediaseurantana. Seurannassa saattaa olla etenkin aluksi virheitä, koska tiedotusvälineiden ensitiedot voivat olla epätarkkoja.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme