Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Mon, 24 Nov 2008 16:51:58 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • Lumen tukkimia vaihteita puhdistettiin lumisateen jatkuessa. Vaihdeongelmien vuoksi junat joutuivat odottamaan vuoroaan rautatieasemalle päästäkseen. Kuva on lukijan ottama.|

Eilisen lumimyräkän seuraukset hidastavat liikennettä pääkaupunkiseudulla.

VR on perunut toistaiseksi osan Helsingistä pohjoiseen kulkevista lähiliikenteen junista. Peruutus koskee I-junia, jotka liikennöivät Helsingin ja Tikkurilan välillä. Keravalle menevät K-junat kulkevat N-junina ja pysähtyvät kaikilla asemilla.

Useat kaukojunat ovat yhä aikataulustaan myöhässä puolesta tunnista tuntiin. Aamulla osa kaukojunista oli myöhässä lähes kaksi tuntia.

Aamulla ajokeli oli huono tai erittäin huono koko maassa, ja junat myöhästelivät.

Lähijunaliikenne takkusi aamuruuhkan aikaan pahoin. VR:n liikenteenohjauksen mukaan ongelmia aiheuttivat vaihteisiin pakkautunut lumi ja ruuhka Helsingin ratapihalla. Junat joutuivat odottamaan pääsyä Helsinkiin ja sieltä pois.

Myöhästelyjä on ollut kaikilla radoilla. Aamulla esimerkiksi Kirkkonummen suunnasta Helsinkiin tulevat junat olivat aamulla paikoin myöhässä jopa tunnin.

VR perui kello 10.09 Helsingistä Turkuun kulkevan Pendolinon. Lisäksi Inter City -junat 8.06 Helsingistä Tamperelle sekä 10.07 Tampereelta Helsinkiin peruttiin teknisen vian takia.

VR tiedottaa myöhästyvistä vuoroista verkkosivuillaan osoitteessa www.vr.fi.

Ajoeli on huonoin pääkaupunkiseudulla ja rannikolla itään päin. Helsingin poliisin mukaan vakavilta kolareilta on toistaiseksi vältytty. Espoon ja Vantaan poliisien mukaan onnettomuuksia ei ole lumimyräkänä aikana ollut tavallista enempää.

Helsingin rakennusviraston aurauskalusto on paiskinut töitä puoli yhdestä asti yöllä. Pääväylät, linja-autojen käyttämät tiet ja keskeiset jalankulku- ja työmatkareitit on pyritty saamaan kuntoon ensimmäiseksi.

"Auraaminen on edennyt ihan hyvin, mutta paikat, jotka aurattiin varhain viime yönä, ovat nyt uudestaan aikamoisessa mössössä, koska koko ajan on satanut lisää" , sanoi vastaava työnjohtaja Seppo Ilvonen rakennusvirastosta aamutuimaan.

Keskustassa näitä teitä päästään auraamaan uudestaan ehkä vasta illalla, sillä liikenne estää auraamisen aiemmin. Jalankulkijoille haasteita voivat aiheuttaa auraamisesta jäävät isot lumikasat.

"Yritämme parhaamme. Joka paikkaan emme kerkiä samaan aikaan, eli jonkinlaista haittaa lumisateesta väkisinkin kertyy."

Rakennusviraston mukaan lumen keskellä seikkaili aamulla joitakin autoilijoita vielä kesärenkailla, mikä pahensi ruuhkaa entisestään.

Liukastelevat henkilöautot seisottivat samoissa jonoissa myös kaupungin auraus- ja suolauskalustoa. Rakennusviraston työnjohtajan mukaan paras ohje autoilijalle tällaisena päivänä on: jätä auto kotiin.

Tiehallinnon mukaan kaikki päätiet on saatu aurattua ja liikenne niillä kulkee melko normaalisti. Nopeusrajoituksia on kuitenkin alennettu. Esimerkiksi Helsingin ja Turun välisellä moottoritiellä nopeusrajoitus on laskettu 80 kilometriin tunnissa, kertoo STT.

Myös Helsingin kaupungin liikennelaitos kertoo, että kaikilla raitiovaunulinjoilla saattaa esiintyä myöhästymisiä siihen saakka kun ylimääräinen lumi on saatu pois raiteilta.

Helsinki-Vantaan lentoliikenne myöhästelee tänäänkin. Eilen lennot olivat yleisesti tunnista kahteen myöhässä. Pisin myöhästyminen oli 5,5 tuntia.

STT:n haastatteleman Finavian pr-päällikön Annika Kålan mukaan matkustajien kannattaa kuitenkin tulla lentokentälle hyvissä ajoin, mikäli lentoyhtiö ei ole ottanut yhteyttä.

  • Milka Sauvala, HS
  • Markus Myllyoja, HS
  • Aleksi Kinnunen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme