Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Tue, 13 Sep 2011 22:06:14 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

  • Pyöräilijät valtasivat Länsiväylän tiistai-iltana.|Kai Sinervo / HSPyöräilijät valtasivat Länsiväylän tiistai-iltana.|Kai Sinervo / HS

Polkupyörien letka viiletti tiistaina pitkin Länsiväylää Helsingissä. Näky ei ollut aivan tavallinen, sillä pyöräilijöiden ei sallita normaalisti ajaa moottoritiellä.

Kriittinen pyöräretki -tapahtuma otti tällä kertaa kantaa sen puolesta, että Länsiväylä pitäisi muuttaa kaduksi.

Soittokellojen säestämään mielenosoitukseen osallistui kaikkiaan 260 pyöräilijää.

Mukana oli järjestäjien mukaan myös kaupunginhallituksen jäsen Ville Ylikahri (vihr), joka aikoo jättää keskiviikkona Helsingin valtuustolle aloitteen Länsiväylän muuttamisesta kaduksi.

Mielenosoittajat ovat laskeneet, että kaduksi muuttaminen hyödyttäisi muitakin kuin pyöräilijöitä. Tilaa vapautuisi 16 000 asukkaan asunnoille ja 10 000 työpaikalle.

Reitti kulki Kampin kautta Lauttasaareen. Sieltä pyöräilijät pudottelivat ramppia pitkin Länsiväylälle kuin autot konsanaan. Moottoriajoneuvoja Länsiväylällä ei kuitenkaan näkynyt, sillä poliisi oli pysäyttänyt keskustaan suuntaavan liikenteen.

Länsiväylällä moni pyöräilijä puhkesi hymyyn. Sadeviitat hulmusivat ja kamerat räpsyivät vauhdissa.

"Upeaa. Ei sitä kovin usein pääse ajamaan Länsiväylää. Juuri tällaisia leveitä pyöräteitä Helsinkiin tarvittaisiin", riemuitsi Helsingin polkupyöräilijöiden varapuheenjohtaja Otso Kivekäs.

Ensi viikolla Kriittinen pyöräretki järjestetään autottomana päivänä pimeässä Helsingissä. Tapahtumien tarkoituksena on osoittaa kaupungista paikkoja, joissa pyöräileminen on hankalaa.

  • Pipsa Palttala, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Länsiväylän vartta kulkevat mainiot pyörätiet, jotka ovat todella vähäisellä käytöllä. Nille pitäisi näidenkin mahtua vallan mainiosti. Osoittaa täydellistä arvostelukyvyttömyyttä vaatia Länsiväylän muuttamista kaduksi. Ruuhkat kasvaisivat ennennäkemättömiksi, bussit matelisivat ja päästöt moninkertaistuisivat nykyiseen nähden. Ville Ylikahrille riittää Helsingissä ja Espoossa muutenkin katuja, joilla voi terrorisioida jalankulkijoita.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Joku voisi huomauttaa, että Länsiväylää käyttäviä autoilijoita taitaa olla aika paljon enemmän kuin 200 pyöräilijää. :-)

Minä minä narsismia, jossa muita kiusaamalla halutaan itselle kerrankin näkyvyyttä.

Kyse ei ole pyöräilystä eikä kaduista, pyörätietä riittää länsiväylällä, kyse on ihmisten huomion hausta ja toisiltaan saamasta ihailusta. Ihminen saa kerrankin mielestään arvostusta kavereiltaan, ehkä se on sen arvoista, että noissa autoissa oli menossa mm. sairas 3-v lapsi lääkäriin ja joutui odottamaan pitkään uutta aikaa 40C kuumeessa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Ai missä menee? Ne "mainiot pyörätiet" alkavat Helsingistä tultaessa vasta Lauttasaaren länsireunalla. Lauttasaaren läpi ei kyllä ole mitään mainiota pyörätietä, on vain kaksi eri tavalla huonoa vaihtoehtoa, jossa suunnittelun pääasiallinen tarkoitus on ilmeisesti ollut pitää pyörät pois Veroja Maksavien Kunnon Kansalaisten (=autoilijoitten) tieltä.
@TV Jos ongelma on Lauttasaari, miksei sitten vaadita sen pyörätieverkoston laittamista kuntoon - sen sijaan että halutaan haitata autoliikennettä Länärillä?
Korjataanpas pari asiavirhettä. Nopeuden ollessa 50km/h, on ajotien vetävyys huomattavasti tehokkaampa, kuin nopeuden ollessa 80km/h. Syynä lyhentyneet turvavälit.
Moottoritien muuttaminen kaduksi mahdollistaisi myös raitiotien, bussipysäkkien, pyörätien ja kävelytien rakentamisen. Tämä kaikki yhtään autokaistaa vähentämättä. Moottoritie reuna-alueineen vie järjettömän määrän hukkatilaa verrattuna, miten tehokkaasti sama tila olisi käytössä tavallisena katuna. Länsibulevardi liikuttaisi huomattavasti suurempia ihmismassoja, kuin nykyinen Länsiväylä ja tukisi silloin kaikkia liikkumismuotoja.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jos+moottoritiet+olisivat+katuja/HS20110116SI1KA01j6c
Todellakin. Ne Larun läpi menevät pyörätiethän on ihan kauheet. Koko ajan saa olla väistelemässä poikkikaduilta eteen tulevia autoja tai jalankulkijoita, jotka hyppii eteen. Pyöräilällekin tarvitaan kunnon baana.
Jos pyörätie kerran alkaa vasta Lauttasaaren länsireunalta, mitä se Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen siellä huiteli? Ongelmahan on tässä tapauksessa Espoon aiheuttama
Niin, hyvä nimimerkki TV.
Siinä moottoritien paikalla olisi luultavasti heteikköä tai pajuryteikköjä, ellei siinä olisi moottoritietä. Moottoritie palvelee tuhansia ihmisiä joka päivä. Sen käyttäminen pyörätienä palvelisi siis noin 300 ihmistä. Kuinka ylimielisiä voivat pyöräilijät ollakkaan?
Niitä pyöriäkin rahdataan kauppoihin moottoriteitä pitkin.
Jos länsiväylä rakennettaisiin samalla lailla kuin sen varressa oleva pyörätie niin se vaihtelisi 90 asteen kulmissa puolelta toiselle muutaman kilometrin välein ja ylittäisi muita katuja ja olisi erittäin mäkinen.
just joo....muuttais kiinaan
Ja jokunen tuhat autoilijaa saattaa olla eri mieltä. :D
Mutta siitähän ei Hesari uutisoi. Ja toisaalta, normiautoilijoilla ei ole aikaa moisiin känkkäränkkämielenosoituksiin - töitäkin on yhteiskunnassa tehtävä, edes jonkun.
Toivottavasti tämä uusitaan esimerkiksi tammikuussa ja mielellään myös helmikuussa.
Tekisi todella hyvää... olisi kyllä jo tarpeen aurauksen laadunkin takia, tärkeimmät pyörätiet reititkin voisivat höylätä lumipyryn aikanakin samaan tapaan kuin noita motareita ja muita tärkeimpiä autoväyliä aurataan, puhumattakaan lumipyryn jälkeen ajoissa tehtävistä rouhinnoista yms.
Kuinka naiiveja vihreät voivatkaan olla?
Pyöräilijät ovat oikeassa, että moottoritie on mahtava juttu - vaikka ihan polkupyörälläkin ajettuna!

Sanoisin, että noin kolmeakymmentä pyöräilijää varten ei silti kannata rakentaa tai pitää yllä ihan kokonaista moottoritietä.

Sitä paitsi kuka moottoritien tai edes pyörätiet maksisi, jos kaikki ajaisivat polkupyörillä?
Silloin tulisi noin 7 miljardin vaje kerrannaisvaikutuksineen, mikä olisi aika pientä vaikkapa Kreikan velkatappioihin verrattuna.

Mitä tuumatte te, joilla on pinnat ristissä?
Ihan puolueettomasti voisin veikata, että tuo 7 miljardin vaje kerrannaisvaikutuksineen tulisi aika hyvin takaisin siinä rahassa, jonka ihmiset säästäis bensassa ja valtio moottoriteissä.
Ja pienentyneissä terveydenhuollon menoissa, kun läskit saisivat kyytiä.
Kannatettava idea, Otaniemen suuntaan on paljon fillariliikennettä. Espoolaiset voivat jättää peltilehmänsä himaan ja vaihtaa jalkarattaisiin.
Se, mitä vihreät eivät tajua on, että koko kansa ei ole samanlaista porukkaa, kuin he itse: Alle 60-vuotiasta perustervettä jengiä, jolle pyöräily Otaniemeen luennolle on mukava tapa aloittaa päivänsä raikkaassa ulkoilmassa. Vihreät eivät ymmärrä, että on varmaan n. miljoona suomalaista, jotka ovat täysin terveiden kirjoissa, eli ilman invatunnuksia, ilman helpotuksia, mutta jotka silti eivät missään tapauksessa pystyisi liikkumaan polkupyörällä, eivätkä kävelemään kilometrikaupalla, etenkään kantamusten kanssa.

Vihreät luulevat, että kun autoilua hankaloitetaan, niin sillä kiusataan pelkkiä punaniskaisia lihansyöjiä, joiden läskimahoille tekisi vain hyvää välillä vähän pyöräillä tai tallustella. Todellisuudessa vihreät siivoavat vanhoja ja raihnaisia pois ihmisten silmistä tehokkaammin, kuin mitä militanteinkaan fasisti uskaltaisi kuvitellakaan. Tyypillinen vihreä tietää, ettei yksityisautoa tarvitse mihinkään, koska on matkallaan Kalliosta yliopistolle huomannut, että ratikalla pääsee Kalliosta yliopistolle ilman mitään ongelmia. Pääkaupunkiseudun miljoona asukasta eivät kuitenkaan kaikki voi muuttaa Kallioon asumaan ja mennä töihin Aleksanterinkadun varrelle.
Näin hyvin aktiivisena pyöräilijä en ole kuullut yhtään mitään yhtä typerää. Onko tämä nyt sitä vihreätä populismia vai mitä?

Jos nyt ensin lähdettäisiin vaatimaan hyviä liikennevalottomia pyöräteitä läpi Lauttasaaren keskustan yli Lauttasaarentielle. Pyörätiet jatkuvat siitä hyvinä Kehä II:lle asti josta joutuu siirtymään Merituulentien valopysähdyskujille. Tällä pätkälle voisi ajaa kunnon pyöreitä aina Kirkkonummen rajalle (tästä eteenpäin valmistuva moottoritie tuo toivottavasti kevyenliikenteen väylät).
Otso Kivekäs ja Ville Ylikahri voisi tehdä duunia, jotta Helsinkiin saataisiin ehjä pyörätieverkosto ja se olisi kunnossa. On typerää haihattelua lähteä vastustamaan autoja.
Tuollaista mukavaikuttamista vähiten kaipaa.
Onhan tuollainen Facebookissa masinoitu hipsterijuttu kivaa varmaan, noille muutamalle sadalle. Unhoittuu vain, autojenkin on kuljettava.
Tämä teksti kiteyttää kyllä kaiken oleellisen tämän tapauksen osalta, varsinkin hipsterien ja Facebookin osalta.
Ja montakohan autoa sielä seisoi tämän takia?
Jos länsiväylä muutetaan kaduksi, niin alan ajelemaan autolla kävelykauduilla, vaatien niitä autoteiksi. Ihme pelleilyä!!
Eikös niin jo tehdäkin?
Mitä yhteistä on motarilla ja kadulla? On kyllä mennyt käsitteet "hieman" pieleen joillakin.

Tai sitten voisi muokata kaikki motarit kaduiks ja kadut motareiksi.
Katsopa kartasta, että missä kohtaa alkaa moottoritie milläkin säteittäin Helsingistä lähtevällä moottoritietasoisella väylällä. Munkassa, Haagassa, Käpylässä, Koskelassa. Ihan hieman kauempana keskustasta kuin Ruoholahti, mistä Länäri nyt alkaa. Miksi tilanteen pitäisi jatkossakin olla näin? Miksei juuri Länsiväylällä toimisi se, että moottoritie muuttuisi kaduksi vaikkapa Koivusaaressa?
@TV: Siksi, että Länäri on aivan toisenlaisessa paikassa kuin muut väylät, keskimäärin veden päällä. Toki logiikallasi voisi ne muut väylät muuttaa moottoriteiksi, ei muuta kuin Turun väyläkin motariksi ainakin Marskille asti.
Moottorikatuja ajavat viittaavat aina Tukholmaan. Siellä ei pahemmin panostettu sisääntuloväyliin vuosiin. Itse ajelin Tukholmaan nyt kesällä keskellä moottoritietyömaata. Sielläkin oli (ulkokehällä) pyörätiet vain pätkiä ilman viitoitusta, joten ihan hyvin tuo onnistui moottoritielläkin - polkupyörällä.

Länsiväylä kaipaa vierelleen hyvä pyörätien, jota voi ajaa normaalilla nopeudella 30-50km/h ilman valoihin pysähtymistä. Länsiväylä kaipaa jatkeekseen myös keskustatunnelia. Toivottavasti keskustatunnelin pelastustiestä tehdään pyörätie!
Miksi jatkossakin pitäisi olla kävelykatuja? Miksei juuri Aleksilla toimisi se, että siinä saisi ajaa autoilla?
Mikä "moottoritietasoinen väylä" (hehheh) alkaa Haagassa?
Todellakin, haagassa saa ajaa kahta kaistaa ja silläkään ei ole väliä kumpi puoli vetää (vaikkakin moni ei sitä tee, miksi? Kehällä se kyllä onnistuu). Moottoritie alkaa vasta keimolasta. Länsiväylä on moottoritietä heti. Miksi sinne ei vaadita moottoritienopeuksia. 120km/h ja heti. Vai olisiko kumminkin sen muuttaminen parempi vaihtoehto.
Loistava ehdotus!

Länsiväylältä/väylälle huristelevat autot saatuttavat stadin ilmaa kohtuuttomasti. Metron myötä moottoritien tarve vähenee kuitenkin, joten kaduksi vain koko pätkä. Tai vaihtoehtoisesti Länsiväylälle voisi laittaa tietullin.
Eikö tarkoitus ollutkaan parantaa pyöräilyn edellytyksiä? No, sehän tästä on jo alkujaan ollut selvää: ainut tarkoitus on autoliikenteen vaikeuttaminen, ei mikään muu. Onko syynä sitten kateus (mistä?) vai vain ymmärtämättömyys toimivan kaupungin osalta, sitä en tiedä.

Metro todellakin parantaa tilannetta Länärillä, nimittäin bussit poistuvat.
Surkeinta on, että näillä fanaatikoilla on aivan todellista poliittista valtaa. Halu sulkea / muuttaa kaduksi Länsiväylä (ym.) silkkaa haitantekoa kymmenille tuhansille ihmisille, jotka joutuvat käyttämään autoa eri syistä (kaikki eivät pysty asumaan kantakaupungissa, tarvitsevat autoa työnsä, lastensa, kaupassakäynnin ym. vuoksi). Harva nauttii ruuhkissa seisomisesta. Kaduksi muuttaminen vain lisäisi ruuhkia ja saasteita. Fanaatikot (monet kommunistien ideologisia perillisiä) varmaan mielellään lähettäisivät autoilijat Siperiaan, jos saisivat siihen vallan.
Milloin pääsemme ajamaan autoilla pyöräteille kun ei niitä yksikään pyöräilijä tunnu käyttävän? Vaadimme pyöräteitäkin itsellemme kuten pyöräilijät vaativat ajoratoja.
Kyllä tuntuvat autoilijat ilman mielenilmauksiakin oikovat pyöräteiden läpi mistä vaan hiukan lyhyemmin pääsee. Vai miksi luulet että pyöräteillä on vaikka missä esteportteja, -tolppia, yms?
Sitähän te teette koko ajan ja myös pysäköitte autonne jalkakäytäville ja pyöräteille koko ajan.
Miksei poliisi puuttunut tähän liikenteen vaarantamiseen mitenkään?
Puuttuihan se! Jos luet jutun, niin siellä sanotaan selvästi, että poliisi pysäytti keskustan suuntaan kulkevan autoliikenteen.
Moottoriajoneuvoja Länsiväylällä ei kuitenkaan näkynyt, sillä poliisi oli pysäyttänyt keskustaan suuntaavan liikenteen.
varmaan siksi, kun se oli laillinen mielenosoitus, jota poliisi valvoi, ja meni suunnitelmien mukaan.
Kuvassa on kolme poliisiautoa pyöräiljöiden takana :)
Puolet pyörälijöistä ilman kypärää.....:) Miksi poliisi ei sakottanut??
Poliisi ei sakottanut, koska kypärättä ajamisesta ei ole määrätty mitään rangaistusta.
Millä perusteella olisi sakottanut? Olisi saanut ja voinut kyllä puhutella.
Koska kypärättä polkupyörällä ajo ei ole rangaistava teko.
...Jos ne oli siihenkin hankkinu poliisilta luvan? :-)
Koska tyhmyydestä ei voi sakottaa.

Pyöräilykypärän käyttöä ei ole valitettavasti vielä säädetty täysin pakolliseksi.
Hyvä pointti
Nimim 'fillarilähetti'. Mitä olisi 'täysin pakollinen'? Rangaistuksen uhakako on se, mikä tekee 'täysin pakolliseksi'?

Pyöräillessä on pääsääntöisesti käytettävä kypärää. On kaikenlaista seliseliä, mutta on turha väittää, ettei kypärää tarvitse koskaan käyttää "ainahan voi sanoa, että pääsääntöisesti käytän seliseli."

Kypärää on pyöräillessä käytettävä. Poliisilla on oikeus puhutella ja huomauttaa suullisesti kypärän käyttämättömyydestä. Puhuttelu ja huomautus eivät ole rangaistuksia. Puhuttelemisen tai huomauttamisen perusteeksi ei tarvita säädettyä rangaistusta. Puhuttelun perusteeksi riittää se että pyöräilijä ei noudata lain määräystä.

Pyöräilijä voi suhtautua puhuttelutilanteeseen joko aikuisesti tai sitten hän voi luulla itsestään liikoja ja hankkia itselleen sakot niskoittelusta tai jopa ankaramman rangaistuksen vakavammasta rikoksesta.
Lakiin on kirjattu sana "yleensä", joka mahdollistaa käytön yleensä. Ihme nätinää jostain kypärästä?? Aivan kun se lisäisi pyöräilijöiden luottamusta autoilijoihin. Ohi tullaan niin, että karvat lähtee käsistä. Mitä se laki siitä sanoo?? Ja siitä pykälästä puuttuu sana "yleensä".

Onneksi (tai epäonneksi) turvaviiri poistui pakkovarusteista. Muuten keskusteltaisiin varmaan siitä ja sen esille kääntämisestä.
Ylen juttu samasta aiheesta oli täysin erilainen. Tapahtuman motiivit esitettiin täysin eri tavalla: "YLE: Polkupyöräilijät vaativat parempia pyöräteitä valtaamalla tiistaina Helsingin Länsiväylän". Se on aivan eri asia kuin tämä hesarin otsikoima "Yli 200 pyöräilijää vaati Länsiväylää kaduksi".

En tiedä kumpi (vaiko molemmat) noista tavoitteista on saatu suoraan noilta pyöräilijöiltä, mutta kyllä tuo Ylen aikaansaama motiivi tälle tempaukselle kuulostaa paljon uskottavammalta ja kivemmalta tavoitteelta, ja taas tuo Hesarin versio kuulostaa epäammattimaiselta ja klikkausten kalastelu provokaatiolta.

Kommenteista päätellen suomalaisten lähdekritiikki on surkeaa...
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Molemmat ovat tavallaan oikeassa, joskin aika provokatiisesti ilmaistu. Kyseessä on aloite, jonka tavoitteena on muuttaa Länsiväylä Länsibulevardiksi. Vastaavanlaisia hankkeita on toteutettu ympäri maailmaa, mm. Soulissa ja New Yorkissa. Rynmä kaupunginvaltuuston edustajia jättää asiasta huomenna aloitteen. Nopeuden laskeminen kaduksi vapauttaisi suuren määrän hukkatilaa raitiotien, bussipysäkkien, pyörä-ja kävelytien rakentamiseen. Tutkimusten mukaan ajotien vetävyys on tehokkain nopeuden ollessa 50 km/h, joten hanke itseasissa tehostaisi tien käyttöä myös autoilijoiden kannalta. Lisäksi tilaa vapautuisi 16 00 asunnon rakentamiseen.

Asiaa on visioitu aiemminkin
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jos+moottoritiet+olisivat+katuja/HS20110116SI1KA01j6c
Tässä tapauksessa motiivina todellakin oli länsiväylän muuttaminen bulevardiksi moottoriajoneuvoille tarkoitetun väylän sijaan.
http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/09/lansivayla_halutaan_muuttaa_kaupunkibulevardiksi_2866429.html

"tien muuttaminen bulevardiksi toisi Lauttasaareen ja Salmisaareen tilaa jopa 10 000 uudelle asukkaalle.Monissa maailman suurkaupungeissa moottoriteitä on osittain muutettu bulevardeiksi. Länsiväylän bulevardi laskisi liikenteen päästöjä, kun ajonopeudet tippuvat. Uusi katu olisi myös luonteva kävely- ja pyöräväylä Helsingistä Espooseen."
Länsiväylä kaupunkibulevardiksi -idean perusteluihin voi perehtyä esimerkiksi jutussa mainitun Kivekkään blogissa: http://vesirajassa.blogspot.com/2011/09/lansimuuri.html . Aiheesta on tehty diplomityökin.

Länsiväylä on ainoa kantakaupunkiin tuleva motari, ja koska motari vaatii ihan poskettoman määrän tilaa, joka on pois esim. asuntorakentamiselta, ajatus muutoksesta esim. Lauttasaaren reunalle asti ei ole ollenkaan huono. Muutostyöt voisi maksaa helposti maan arvonnousulla.
Erilaisessa ilmastossa ehkä ymmärtäisin tällaisen "MOOTTORITIET AUTOTTOMIKSI!" jaskanjauhannan, mutta HALOOO, kuka keijo pyöräilee meidän ilmastossamme talvella? häh? jajoo, vaikka on kivasti laskettu kuinka monta työpaikkaa se toisi jos joku moottoritie pistettäisiin kävelytieksi, kuinkas monta se veisi? kuinka monta autokuskia menettäisi työnsä? kuinka moni liikemies talvella tuskailisi kun infrastruktuurimme on hanurista ja pitäisi olla tapaamisessa puolessa tunnissa? entä ambulanssit? jollakin sydänkohtaus tai muu sairaskohtaus, pitäisi saada pika pikaa apua, mutta ei tule ainakaan puoleen tuntiin kun ambulanssi kiertelee pitkin pikkuteitä. Toki tähän jotkut sanoisivat että julkisilla, mutta bussimme ja junamme myöhästelevät ja ovat täpötäysiä jo nykyisillään, mites käy kun puoli helsinkiä vaihtaa autoista julkisiin? täysi tukko.
Ei länsiväylää haluta muuttaa autottomaksi, ainoastaan laskea sallitta ajonopeutta. Liikemiehet ja muut autoilijat pääsisivät jatkossakin kulkemaan tuttua reittiä. Ambulanssi pääsee perille ihan samalla tavalla kuin muuallakin Helsingissä. Montako sairaalaa muuten tiedät, joiden oven eteen pääsisi moottoritietä pitkin?
Pitääkö poliisin tosiaan myöntää lupa kaikenlaisiin kotkotuksiin, jotka ovat enemmän tai vähemmän anarkistisia ? Lainvalvojilla olisi varmasi paljon järkevämpääkin työtä kuin pysäytellä valtakunnan vilkkaimpiin kuuluvaa liikenneväylää jonkun pienen kuppikunnan laskiessa höyryään vain kiusatakseen toisia. Koulukiusaamisen ja työpaikkakiusaamisen lisäksi tällainen yhteiskunnallinen kiusaaminen pitää saada nopeasti kitkettyä pois.
Missä poliisi oli ? Putkaan vaan ja sakot ! Miksi nämä aina saavat tehdä mitä huvittaa ? ajat 1 km ylinopeutta niin , johan oot rikollinen !
Mielenosoitus on ihan laillinen osa demokratiaa.
Söpöä
Yli kaksisataa pyöräilijää vaatii?? Ilmeisesti sitten muutetaan mainittu maisemareitti autokäyttöön sopivaksi, jotta Länsiväylää päivittäin käyttävät muutama kymmenentuhatta autoilijaa eivät jää aivan paitsioon...
Länsimetrostakin voisi olla jotain hyötyä, jos länsiväylä muutettaisiin kaduksi.
Katson tuota kuvaa ja bongaan lähinnä seuraavat asiat: pyöräilijöitä ilman kypäriä, kädet irti ohjaustangosta, kännykkää näperrellään.... tällaisiako pyöräilijöitä varten meidän pitäisi rakentaa leveämpiä pyöräteitä?

Minä annan ilmaisen vinkin: jos vähän keskitytte siihen itse pyöräilyyn, niin mahdutte oikein hyvin nykyisillekin pyöräteille.
Miten espoolaiset ja muut siellä suunnassa asuvat autoilijat sitten pääsisivät kotiin, jos Länsiväylää ei olisi?

Suomessa on muutenkin autoilijat ajettu niin ahtaalle kuin vain suinkin mahdollista, vaikka etäisyydet ovat Eurooppalaisittain pitkät ja maa on harvaan asuttu. Pikemminkin pitäisi helpottaa autoilua ja tehdä se halvemmaksi esim. verojen kevennuksellä.
Espoolaisten ei tarvitse tulla Stadin keskustaan autoilla lainkaan. Ruuhkamaksut oliis jo vihdoin hyvä saada käyttöön.
Tullit todellakin rajoille. Ken maksaa, pääsee.

"Autoilu ajettu ahtaalle". Monta joukkoliikennekatua on pääkaupunkiseudulla? Siis kokonainen katu vain busseille. Eliel Saarisen Tie, onko muita??
Rangaistakoon näitä piipertäjiä törkeästä liikenteen vaarantamisesta päiväsakoilla.

Länsiväylän vierellä on osin kahta puolta vajaalla käytöllä olevat pyörätiet. Autoliikenne tarvitsee lisää tilaa kun bussit korvautuvat metrolla.
Mielenosoitus on laillinen keino. Siitä ei tule sakkoa.Vai haluatko totalitaarisen yhteiskunnan?
Parisataa pyöräilijää vaatii tuhansien autoilijoiden väylää itselleen. Haiskahtaa pahasti itsekkyydeltä. Länsiväylän suuntainen pyörätieyhteys sitäpaitsi on jo olemassa, ei toki Lauttasaaressa piikkisuora, mutta kuitenkin on. Miksi pitää tunkea juuri tästä? Kesäisin poljen Tapiolasta sitä pitkin töihin kantakaupunkiin melkein päivittäin, jollei satu olemaan vuoroni hakea kersat tarhasta - uskallan väittää, että toimii. Talvella en viitsi räntäsateessa polkea vaan menen autolla.

Länäri on ainoita oikeasti toimivia sisääntuloväyliä kaupunkiin. Sen ruuhkat eivät edes aiheudu autojen määrästä Länärillä vaan siitä, ettei katuverkko, johon Länäri yhtyy (Porkkala, Mechelini...) pysty vetämään yhtä paljon kuin Länäri. Tässä jo hyvä osoitus siitä, miten paljon kaduksi muuttaminen ruuhkauttaisi liikennettä lisää ja heikentäisi yhteyksiä Lauttasaareen.

Mikä siinä on, että tässäkin tempauksessa tarkoitus on ennemmin haitata muita kuin edesauttaa ketään? Sujuva liikenne on paitsi etu kaupungin kehitykselle myös turvallista. Kaikkien liikennemuotojen sujuvuus voitaisiin parhaiten taata, kun tällainen lapsellinen kaiken vastustaminen lopetettaisiin ja katsottaisiin asiaa vähän laajemmasta näkökulmasta. Helsinki tarvitsee Länäriä toimivana autoväylänä, ei minään katuna. Se ei kuitenkaan estä kehittämästä samansuuntaista pyöräväylää, jos niin halutaan, läpi Lauttasaaren. Ja jos ihan pakko on, voihan siihen Länärin viereen rakentaa kokonaan uuden pyörätien, jos rahat jostain löytyvät (pyöräilijöiltä tosin on turha odottaa rahallista panostusta).
Lue kommentit tuosta toisesta ketjusta, jossa aisaa on perusteltu juuri tuon Lauttasaaren pyöräverkon kannalta.
Mitä järkeä hakea huomiota kiusaamalla tavallisia kansalaisia tällä tavalla? Monella voi olla kiire esim. lennolle, junalle, lääkäriin jne. Pyöräilijöiden kannalta toki ymmärrettävää että lisää pyöräteitä pitäisi saada, mutta kohdistakaa tällainen kiusanteko mieluummin asiasta päättäviin henkilöihin!
Tästä tiedotettiin hyvissä ajoin, joten jokainen varmasti osasi ottaa asian huomioon tai olisi ainakin pitänyt. Otatko muuten aina yhtä ison herneen nenääsi, jos Helsingissä on jokin mielenosoitus, ruuhka urheilutapahtuman, valtiovierailun tai muun takia? Vai onko se herne siellä niin syvällä, koska kyse oli juuri pyöräiljöistä?
Törkeää pienen porukan terrorismia. Näillä ihmisillä ei selvästi ole minkäänlaista käsitystä siitä miten yhteiskunta toimii, mutta etuja ollaan aina vaatimassa. Minkäänlaista vastuuta he eivät myöskään ota siitä moniko ihminen sai taas kärsiä heidän narsistisesta viherunelmastaan. Nämä 200 pyöräilijää vs 40000 autoa per suunta per päivä. Mellakkapoliisin pitäisi ajaa pois moiset häiriköt. Todella törkeää toimintaa!
Oltakoon kyseisestä laillisesti järjestetystä mielenosoituksesta ja sen yliampuvista vaatimuksista mitä mieltä tahansa, mielenkiintoista kuinka moni on heti kurkku suorana huutamassa meille poliisivaltiota.
Hieman taustaa tälle tapahtumalle:

http://vesirajassa.blogspot.com/2011/09/lansimuuri.html
Missä kypärät? Ai niin, liikennesäännöthän eivät koske pyöräilijöitä.
Eiköhän rakenneta samantien maanalainen pyöräilytunneli länteen ja itään niin talvellakin voi polkaista stokkalle ostoksille.
Koska tämä vihreä terrori loppuu. Ja toiseksi jos nää polkupöräilijät opettelis ensi liikeenne säännöt uskomatonta jengiä. Aloitetaan ensinnkin siitä miten polkupyörä toimitentaan suojatien yli.
Samalla logiikalla voisi olettaa, että keskustelupalstoille kirjoitellaan vasta sitten, kun oikeinkirjoitus on hallussa. Jos et itse ole täydellinen, miksi sinulla on oikeus vaatia sitä muilta?
"Mielenosoittajat ovat laskeneet, että kaduksi muuttaminen hyödyttäisi muitakin kuin pyöräilijöitä. Tilaa vapautuisi 16 000 asukkaan asunnoille ja 10 000 työpaikalle".

Ja nämä kaikki muka kulkisivat fillareilla töihin ja himaan ?
No niin. Kannatan, tai ainakin kannatin pyöräilyä ja joukkoliikennettä, niin tänä kesänä junien kulkemattomuus tällainen pyöäilijöiden ääriliikkeet sai tarkastelemaan asiaa uudelta kannalta.

Olen tästä eteenpäin ehdottomasti yksityisautoilun kannalla. Puheet ruuhkamaksuista on kiihkoilua. Samoin ehdotelma siitä, että Jätkäsaareen rakennettavassa Vihreiden korruptiokerrostalossa ei olisi tarvetta normaaliin autopaikkarakentamiseen on sekin vihermafian kotiinpäinvetämistä.
Miksi lähikunnat eivät rakenna aleueilleen kunnollisia "liityntäpysäköintiin" tarkoitettuja alueita, joista olisi helppo siirtyä bussiin ja juniin ? Monessa kunnassa löytyy laajoja peltoja siihen tarkoitukseen.
Parahimmat kommentaattorit. Mielenosoituksessa oli kyse siitä, että Länsiväylä tulisi muuttaa katumaiseksi nykyisen moottoritien sijaan.

Parhaan tiivistyksen aiheesta saa lukemalla Otso Kivekkään erinomaisen blogauksen.

Jos asia kiinnostaa enemmän voi aiheeseen tutustua syvällisemmin Carlos Lamuelan TKK:lle diplomityönään tekemän suunnitelman avulla. Inspiroivaa luettavaa.

Pääasiassa kyse on siis siitä, että jos Länsiväylä olisi tie, voitaisiin sen varrelle rakentaa asunnot noin 16000:lle ja 10000 työpaikkaa. Kaikki tämä loistavien liikenneyhteyksien ääreen. Itseasiassa rakennusoikeuksien myynnistä saatavat tulot todennäköisesti kattaisivat kaupungille aiheutuvat kustannukset.

Onko tämä autoilun vastustamista? Vertailukohtia kannattaa etsiä muualta kaupungista. Onko Mäkelänkatu autoilun vastustamista? Onko Mannerheimintie autoilun vastustamista? Ei ole. Bulevardiksi muutettunakin Länsiväylällä kulkisi kaksi kaistaa henkilöautoja molempiin suuntiin. Ajonopeus vaan olisi hiukan pienempi ja kaupunki vastaavasti tiiviimpi, tehokkaampi ja miellyttävämpi.

Itseasiassa Länsiväylän välityskykyä erityisesti ruuhka-aikaan ei edes määritä ajonopeus, vaan Porkkalankadun (Ruoholahden risteyksen) välityskyky. Toisin sanoen pienestä risteyksestä ei vaan mahdu enemmän autoja vaikka sitä risteystä kohti saisi ajaa 120 km/h.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Taidan järjestää Kriittinen autoretki -nimisen tapahtuman jossa ajetaan letkassa pyöräteillä. Kuka lähtee mukaan?
minä. koska lähdetään?
Huono idea. Jos toteutuii niin Länsihelsingin ja Eteläespoon liikennejärjestelyt romahtaisi käsiin. Ruuhkat venysiviät mukavasti 1,5-2 tunnilla aamulla ja illalla. Bussiliikenne eteläespoosta helsinkiin ja päinvastoin lakkaisi toimimasta.
Bussiliikenne? tarkoitat varmaan metroliikenne. Ainiin, mutta sehän menee maan alla
Hesari hoi! Mitenköhän tämä tarina nyt mahtoikaan mennä?
Mielenosoitukellahan alleviivattiin liikenteen epäkohtia ja pyöräteiden onnetonta suunnittelua Helsingissä. Olisitte voineet kirjoittaa tästä asiasta edes vähän, mutta kun ei, pitää provosoida, sillä sehän on ollutkin uutisointinne perisynti etenkin viime aikoina.
Tässä on taustalla, että Stadiin on muuttamassa 400 000 ihmistä lisää jollain aikavälillä ja pitkän tähtäimen suunnitelmissa Länäri varmaankin muuttuu kaduksi ja keskustatunneli lännestä itään alkaa jostain Hanasaaren tasalta. Jäitä hattuun kaikki. Tää netti on niin kätevä, kun a) uutisia ei tarvitse taustoittaa eikä b) niiden kommentointiin tarvitse kuin tunnekuohun. Espoon suunnan metro jo muuttaa Länsiväylän asetelmaa ihan toiseksi, ei Itäväylällä ole lähellekään samanlaisia Kalifornia-tyyppisiä monikaistaratkaisuja, vaikka väkeä tulee sieltä suunnasta ihan yhtä paljon Lahden- ja Porvoonväyliltä.
Jos olisin ollut helsingissä olisin osallistunut, tää on tärkeä juttu. Pyöräily ps-seudulla o aivan liian vaikeaa varsinkin Helsingin keskustassa.
Tietääkseni polkupyörällä ajaminen Länsiväylän kaltaisella moottoriliikennetiellä on tieliikennelain mukaan kielletty...
Mistä näitä ekoterroristeja sikiää?!
Itse haluaisin yläilmoihin rakennettavan ihan oman pyörätieverkoston koko pääkaupungin ylle, mielellään hissit sitten maankamaralle ettei tarvitsisi hikisenä enää portaita jolkotella..... lottovoittokin olisi kiva.....
Noi portaat on pyörällä pahat.. tat.. tat..tat. tat.. Autts...
Koko jengi putkaan vaan ja sakot häirinnästä ja liikennesääntöjen tahallisesta rikkomisesta. Milloin nämä peipot istuvat keskellä Espalla milloin vallataan taloja! Ja missä on poliisi? Paikalla kait, mutta yleensä nämä sinitiaiset katselevat sivusta huuli pyöreänä ja neuvottomina tätä häirintää, jota tämä kourallinen ns. edistyksellisiä maan toivoja harjoittaa veronmaksajien kustannuksella.
Moni täällä ei näemmä tajua koko mielenosoituksen idaa. Pyöräpoliisi itse asiassa polki kulkueen mukana. Kyse ei ole samasta porukasta, joka valtaa taloja. Mielenosoitus on demokraattinen tapa osallistua yhteiskunnan toimintaan toisin kuin esittämäsi rinnastukset.
Moottoritie on kaikkei turvallisin tietyyppi, vähiten onnettomuuksia ja kuolemantapauksia per ajettu kilometri.

Vain moottoriteiden vähäisyys Ruotsiin verrattuna pitää Suomen pois maailman turvallisimman liikennemaan paikalta.



Niin, miten joukkoliikenne pääsi kulkemaan mielenosoituksen aikana ?
"Moni täällä ei näemmä tajua koko mielenosoituksen idaa. Pyöräpoliisi itse asiassa polki kulkueen mukana. Kyse ei ole samasta porukasta, joka valtaa taloja. Mielenosoitus on demokraattinen tapa osallistua yhteiskunnan toimintaan toisin kuin esittämäsi rinnastukset."

Tulihan se sieltä. Jee, jee - poliisiin kanssa fillarilla rinta rinnan. Mutta olihan siellä turvana mp-poliisikin.
Pyöräilijöitä ei liikennesuunnittelussa suuremmin huomioida.
Jos pyörätie on poikki jostakin syystä, siitä EI OLE varoituksia. Jos pyörätieltä on asfaltti jyrsitty, se voi olla paikkaamatta monta kuukautta. Ja siihen jätetään terävät korkeat reunat renkaiden rikkojaksi.

Pyörätiet loppuvat monessa paikassa yks kaks. Jos erehdyt menemään jalkakäytävälle, saat huudot niskaasi tai jos siirryt kadulle, autoilijat tykkää!.

Pasilassa on paikka, missä pyöräilijät ohjataan kevyeen liikenteen väylältä liikenteen sekaan ja ratikkakiskojen päälle - Miksi? - ÄÄRIMMÄISEN vaarallista, itse olen siirtynyt kadulle pyörällä vain kerran ja se kerta riitti! ko. kohta on kapet autoillekin. Ajan sen 50 metriä jalankulkijoiden seassa (joita tuolla ei juurikaan ole ja jalankulkukäytäväkin on hirmu leveä!)

Kun ajat fillarilla vähänkin vieraammassa paikassa, joudut todella arpomaan missä pitäisi ajaa. Selkeät reitit puuttuvat! Helsingin keskusta on ihan pahin!

Siis harras toive on, että pyöräilyreitit olisivat turvallisempia ja "aukottomia".
Ja lisäksi että autot eivät pysäköisi jalkakäytäville ja pyöräteille.
Hyvä, että jotkut tekevät oikeasti asioille jotain eivätkä pillitä nettien keskustelupalstoilla, Facebookissa ja kaljamukin ääressä. Sitä paitsi täysin oikealla asialla ovat.
Ai niin, unohtuikin se, että johdonmukaisuuden vuoksi laitetaan kaikki Helsinkiin vievät moottoritiet kaduiksi. Muuten asiaa ei voi tulkita kuin Espoo-vastaisuudeksi. Onhan sitä tilaa Lahden, Tuusulan tai Hämeenlinnan moottoriteiden varsilla rakentaa. Tosin Hämeelinnan moottoritie taitaa alkaa vasta jostain Kehä III:n liittymän kohdalta.
Mutta nehän ovat jo, siitähän tässä on kyse! Siis jos katsot etäisyyttä kantakaupungista. Mäkelänkatu, Kustaa Vaasan tie/Hämeentie/Hermannin rantatie... Ei ole mitään järkeä vetää motaria suoraan ytimeen, kun keskustan risteysten välityskyky ei kuitenkaan riitä espoolaisautoilijoiden tarpeisiin.
Länsiväylä tulee Helsinkiin tulevista moottoriteistä lähimmäs keskustaa (katso vaikka google mapsista). Asian voisi siis tulkita Espoon suosimiseksi. Jos muutetaan Länsiväylän alkupää kaduksi, tilanne korjaantuu.
psst...

Itsekin ennen autoilin ja oli aina kiire, nyt en tiedä miksi ja minne, mutta pinna paloi ratin takana! Huvittaa nykyisin katsella niitä autoilijoita, jotka ovat juuri tismalleen samanlaisia, kuin itse olin ennen!

Suosittelen siis pyöräilyä kaikille hyvänä stressinpoistajana. Voit huomata, että sinulla ei olekaan enää koko ajan kamala kiire! :) Ei ole parkkiongelmaa ja pyörällä pääsee helposti paikkaan kuin paikkaan, jopa nopeammin kuin autolla!

Eli kaikki autoilevat, jotka täällä ärsyyntyvät pyöräilijöille: kokeilepa siirtymistä ratin takaa satulaan, satoi tai paistoi, jätä auto kotiin? Vähän ajan kuluttua huomaat, miten huvittavia autoilijat ovat! ;) Huomaat myös miten päivittäinen liikunta tuo hyvää oloa ja mieltä - ja aurinko paistaa sateisenakin päivänä!

Ulkoiluvirasto: kiitos kun ylläpidätte ihania pyöräily/ulkoiluverkostoja keskuspuistossa! Kiitos myös kaikille ihanille aurakuskeille... hymy ja kädenhuiskaus aamuisin talvella pakkasella ja tuiskulla pyöräillessä saa päivän alkamaan aurinkoisesti!
Hyvällä asialla ovat, tosin väärässä paikassa. Tottahan on, että pyöräteiden suunnittelu on vielä lapsenkengissä Helsingin keskustassa, mutta ydinkeskusta on se alue johon pitäisi puuttua.
Kävin kesällä Amsterdamissa, pyöräilijöiden ´paratiisissa´, ja hienoahan siellä olikin, mutta vain pyöräilijöille! Siellä pyörätiet vievät n. 2/3 ´jalkakäytävistä´, ja nopeudet suuremmat kuin autoilla, rumaa jälkeä saattoi tapahtua. Varoittava esimerkki, mihin milloinkin tietyt
äärimmäisyydet asenteissa ja suunnittelussa voivat johtaa.
Tällä lähinnä tarkoitan sitä, että suunnittelussa huomioitaisiin ensisijaisesti auto- ja pyöräteiden yhdistämistä tavalla joka kunnioittaisi molempien osapuolten liikkumista. Nyt pyöräilijän joutuessa ajamaan milloin ajotiellä, milloin osittain pyörätieksi muutetulla jalkakäytävällä, kaikki osapuolet liikenteessä jalankulkijaa myöten ovat tyytymättömiä, eikä juuri kunnioitusta heru keneltäkään. Ei se punainen asfatti siellätäällä takaa, että asia on hoidettu hyvin.
Kokeilkaa liikkua millä tahansa tavalla esim. Pitkääsiltaa, aivan surkee ratkaisu, -siinä voisi pyörätie kulkea esim. vain toista nykyistä jalkakäytävää, tai pyörällä Kauppatorin kiertävää pyörätietä, tosi nolo ratkaisu kaikille. Tässä vain pari esimerkkiä, niin pyöräilijänä, kuin jalankulkijana. Ja ne mukulakivikadut...
Ja onhan tosin myös kasvava ongelma, pyöräteiden puutteiden vuoksi, joidenkin pyöräilijöiden asenne jalankulkijota kohtaan kohtaamistilanteissa; kun on ajopeli alla, niin ollaan etuajo-oikeutettuja kaikissa tilanteissa, aivan kuten useimmat autoilijatkin luulevat. Suojatiet ovat suojateitä, aina, jalankulkijalle, myös pyörätiellä.
Joten Länäri tuskin on se oikea paikka muutoksille, mutta ainakin jonkinlaista huomiota tapaus saa.
Hollannissa on maailman pienimmät fillaristien onnettomuusluvut. Eli jotain siellä tehdään oikein.
Tutkimusten mukaan: mitä yleisempää fillarointi on kaupungissa, sitä vähemmän onnettomuuksia tapahtuu.
Otanpa seuraavaksi pyörätien käyttöön autollani, varokaapa kun tulen vastaan 80km/h...
Joo, parkkipaikkanahan sitä varmaan jo käytätkin?
Voi Pallea...!
Ei autoilijoiden murheet kyllä kiinnosta, mutta en kyllä osaa pitää pyöräilijöidenkään puolta, sillä lähes kaikki stadissa pyöräilevät ovat vailla mitään käytöstapoja.
Tullaan täysillä ydinkeskustassa kuin kapeilla kävelyteilläkin ringittämättä selän takaa, ajetaan rinnakkain vallaten koko kävelytie, ei väistetä, ei ajeta pyöräteillä, keskustassa sukkuloidaan kävelijöiden joukossa.
Kahden koiran omistajana ja aktiivisena kävelijänä, voin vain sanoa, että opetelkaa pyöräilijät jotain tapoja, ja osoittakaa sitten mieltänne.
Opetelkaa edes käyttämään sitä kelloa, etten jää koirieni kanssa alle kun suhahdatte sentin päästä ohi kapealla kävelytiellä!
Ihan sama ollaanko pyöräilijöitä, autoilijoita, kävelijöitä vaiko "koirailijoita", jokaisessa kategoriassa löytyy näköjään niitä, joiden päässä viiraa...

Hymy ja toisten huomioiminen, siinäpä lääke joka paikkaan?

Esim. kapealla tiellä "ruuhka-aikaan" kulkiessa (ja muulloinkin) kannattaa huomioida, että siellä on muitakin kulkijoita ja pysyä hereillä - sinä koirailija... ;)

Valitettavasti meidän kaikkien edelleen täytyy mahtua monessa paikassa samalle kapealle tienpätkälle.

ps. soittokello ei kuulu pyörien vakiovarustuksiin, joten odottele vaan sitä rinkutusta... :D
Liikenne on osa sosiaalista kanssakäymistä, josta usea löytää nenäänsä turhan suuren herneen.

Juuri tuo hymy, toisten huomioiminen, ystävällinen kellon kilautus ja ennenkaikkea; oikea asenne, ovat nykyään katoava luonnonvara...
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme