Kylmän ilman kuivattama kivihiili pölyää ja sotkee ympäristöä Salmisaaren ja Hanasaarten voimalaitosten läheisyydessä. Musta pöly on tuhrinut ainakin Kellosaaren rantaa ja Ruoholahtea.
Pölyä leviää, kun kivihiililasteja puretaan laivoista.
-Venäjällä on ollut kylmä pakkasjakso, kuten täälläkin. Silloin Venäjältä ostettava hiili ikään kuin pakastekuivuu ja samalla se jauhautuu entistä hienojakoisemmaksi. Näistä syistä laivalastit pölyävät, voimalaitospäällikkö Jyrki Itkonen Helsingin Energiasta kertoo.
Pölyämistä on vaikea estää, sillä parhaiten siihen tepsii vain lämpötilan kohoaminen.
-Esimerkiksi Salmisaaressa hiiltä yritetään pudottaa mahdollisimman alhaalta suppiloihin, joista hiili menee varastoon. Keinot ovat kuitenkin rajalliset. Tilanne on valitettava, Helsingin Energian ilmansuojeluinsinööri Anna Häyrinen sanoo.
Salmisaaren ja Hanasaaren voimaloiden tarpeisiin on saapunut tämän vuoden aikana 15 laivalastia kivihiiltä. Tällä hetkellä puretaan hiililastia kummassakin paikassa ja ensi viikolla saapuu ainakin yksi laiva.
-Vaikka hiiltä palaa talvella paljon, lastien vastaanottamista voidaan harventaa kylmimpien sääjaksojen aikana. Varmaan on, ettei tätä ongelmaa ole maaliskuun puolivälin jälkeen, Helsingin Energian hankintapäällikkö Kauno Kaija kertoo.
Hiilipölyn leviämisalueen kokoon vaikuttaa myös tuulen suunta. Siksi kylmien kelien hiililaivoja ei voida purkaa kovan tuulen aikana.
Vaikka pölyämisongelma on satunnainen, sitä on yritetty ratkaista useasti. Voimalaitosten ympäristöluvissa määrätään, että laivalastit on purettava niin, ettei lasti pölyä.
-Olemme pohtineet sitäkin, että hiiltä ostettaisiin vain lämpiminä vuodenaikoina. Silloin ongelmaksi tulisi Salmisaaren maanalaisissa varastoissa se, että hiili kytee, jos se seisoo pitkiä aikoja. Kytemisestä taas syntyy savua ja hajua, joita on tuuletettava, Kiiskinen sanoo.