Helsingin yliopiston observatorio eli Tähtitorninmäellä sijaitseva tähtitorni aiotaan remontoida yleisökeskukseksi. Viime kesänä alkanut peruskorjaus on tarkoitus saada valmiiksi elokuussa. Lokakuussa torni avataan ensimmäistä kertaa historiassaan yleisölle.
– Ideana on luoda paikka, jossa on sekä tähtitieteen historiaa että nykyaikaa. Keskus on kaikille avoin ja suunnattu erityisesti koululaisille, sanoo Helsingin yliopistomuseon museonjohtaja Sten Björkman.
Vuonna 1834 rakennettu tähtitorni oli aikoinaan tutkimuskäytössä, sittemmin Helsingin yliopiston opetuskäytössä ja suljettu yleisöltä. Keskuksen yhteyteen on tulossa yliopiston almanakkatoimisto ja kahvila. Yliopistomuseon alaisuuteen kuuluvan keskuksen yhteistyökumppaneita ovat oppimiskeskus Luma, tähtitieteellinen yhdistys Ursa ja tiedekeskus Heureka.
– Tähtitorni on Euroopan ainoita observatorioita, jossa alkuperäiset tähtitieteen laitteet ovat alkuperäisillä paikoillaan, Björkman kertoo.
Noin viisi miljoonaa euroa maksavan remontin aikana historiallinen rakennus peruskorjataan läpikotaisin ulkokuorta myöten.
– Rakennus palautuu sisätiloiltaan enemmän sellaiseksi kuin se oli alkujaan, valottaa yliarkkitehti Eija Vuori mittavaa remonttia.
Helsingin observatorio juhlistaa osaltaan Helsinki 200 -juhlavuotta. Unioninkatu valaistaan muun muassa sinisellä laserilla, joka sijoitetaan observatorion keskitorniin, jolloin se valaisee myös Kallion kirkon tornia.